Erosta repaleisena ”suureen maailmaan”. Noilla sanoilla voisin kuvata elämäni tilannetta, kun muutin nuorena miehenä Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle.

Olin elänyt ihan tavallista nuoren miehen elämää, kävin töissä ja asuin yhdessä silloisen tyttöystäväni kanssa. Meille kävi kuitenkin niin, että tiemme lähtivät eri suuntiin ja minä muutin.

Sain hetken helpotusta sisäiseen tyhjyyteen kosteista ravintolailloista ja ns. yhden illan jutuista, jotka kuitenkin saivat aikaan vain moraalista krapulaa. Alkoholin käyttö lisääntyi huolestuttavasti. Muistan ajatelleeni, että ”tällaista elämääkö minun pitää talsia, eikö ole parempaa olemassa”. Koin, että olin sössinyt elämäni jo aika piloille. Ulkoisesti pidettiin hauskaa, mutta sisäinen maailma oli levoton, tyhjä ja tuskainen.

Sitten sain työpaikan Kouvolasta vuoden 2001 loppukesästä. Paremman elämän toivossa suuntasin Kymenlaaksoon. Mutta niinhän siinä kävi, että sama meininki jatkui. Sain kokea nahoissani elämän nurjaa puolta. Viina maistui, ei enää riittänyt vapailla juhliminen, vaan iltaisin töiden jälkeenkin piti ottaa. Yritin parannella elämääni, välillä kaatelin juomia viemäriin. Päätökseni kuitenkin kantoivat parhaimmillaankin vain muutamia päiviä. Aloin pelätä työpaikkani puolesta.

Muistan erään tammikuisen viikonloppupäivän vuonna 2002. Olin tuskainen elämäntilanteestani. Yhtäkkiä kuulin äänen sanovan: ”Jumalalla on sinulle parempaa.” ”Näinhän se varmaan on”, ajattelin, mutta sen enempää en sitä miettinyt.

Luin kuitenkin sen kevään aikana Uutta testamenttia, mutten ymmärtänyt siitä mitään. Elämänmeno jatkui entisellään. Jossain vaiheessa mieleeni nousi ajatuksia, että ”tämä on syntiä”. Koin samalla ikään kuin kuoleman läsnäoloa. Sanoinkin äidilleni, etten taida elää enää pitkään.

Toukokuussa huomasin lehdessä ilmoituksen, että eräässä paikallisessa seurakunnassa on kokoussarja. Jo samana iltana hiippailin kokoussalin yläparvelle piiloon, ettei vain kukaan näe minua. Saarnasta en muista mitään. Puheen lopussa saarnamies pyysi niitä tulemaan eteen, jotka kokevat tarvitsevansa rukousapua. Silloin koin vahvasti, että jos en nyt mene, niin uutta mahdollisuutta ei enää tule.

Niinpä menin ja polvistuin alttarille. Eräs työntekijä tuli kysymään, mitä rukoillaan. Vastasin, etten tiedä. Hän kysyi, olenko uskossa ja haluanko tulla uskoon. ”Pelkään, mitä kaverit sanovat, mutta joo, ei taida olla valinnanvaraa”, totesin. Seuraava kysymys oli: ”Oletko tehnyt syntiä?” ”Olen”, vastasin. Rukousapua antava työntekijä julisti kaikki syntini anteeksi annetuiksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuotaneen veren tähden.

Olin ollut kauhea kiroilija ja mekastaja, ja kun kuulin ensimmäisen kirosanan kadulla tuon tapahtuman jälkeen, tuntui kuin olisi lekalla lyöty otsaan. Se kalskahti niin pahalle korvaan. Silloin tajusin, että nyt on jotakin tapahtunut oikeasti. Viinanhimo vietiin kerralla, ja tunsin ihmeellistä iloa ja rauhaa sisimmässäni. Olin aina uskonut Jumalan olemassaoloon, mutta nyt oli elämässäni tapahtunut jotain todella ihmeellistä ja ennen kokematonta. Teoreettisesta Jumalasta oli tullut todellinen.

Herra johdatti elämääni itselleni sopivan uskovan puolison. Meille syntyi vuonna 2008 ihana tytär, joka on isin silmäterä.

Ei ihmisestä tule ongelmatonta ja täydellistä uskoon tultuaankaan. Ei ihmisyys katoa mihinkään. Mutta sen haluan sanoa, että kaikessa olen saanut ihmeellistä apua, eikä minua ole tähän päivään mennessä jätetty pulaan. Voin sanoa, että kadun monia asioita elämässäni, mutta Herran omaksi tuloa minun ei vielä koskaan ole tarvinnut katua.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja