Yksinäisyys voi olla kuristavaa. Kukaan ei ollut kiinnostunut elämästäni – siitä, mitä minulle kuuluu. Postiluukusta tipahtanut kortti toi yllättävän käänteen.

Olin muuttanut pääkaupunkiimme rakennustöihin 18-vuotiaana arkana maalaispoikana. Muutos oli mullistava. Ujouteni takia minun oli todella vaikea yrittää tutustua ihmisiin. Elämä yksin suuressa kaupungissa alkoi puristaa ja ahdistaa. Kun apua ja ymmärrystä ei löytynyt lääkäreiltäkään, tunsin olevani umpikujassa.

Vajaan vuoden kuluttua muutosta ahdistus yltyi niin voimakkaaksi, että päätin lähteä tästä elämästä. Otin sadan tabletin purkin rauhoittavaa lääkettä. Kolme vuorokautta nukuin tajuttomana alivuokralaisasunnossani. Siihen elämäni olisi loppunutkin, ellei veljeni olisi saanut voimakasta kehotusta tulla tapaamaan minua. Hänen avullaan pääsin ajoissa hoitoon.

Kerran jouduin tilanteeseen, että olin ilman asuntoa ja ruokaa. Olin loukkaantunut jostain pikkuasiasta vuokraisännälleni ja sanoin itseni irti asunnosta. Kuljin viikon Helsingin katuja pitkin ja poikin yötä päivää. Eräänä yönä katuja kävellessäni puristui sydämestäni hätähuuto, että Jumala auttaisi minua. En kuitenkaan tehnyt mitään asian hyväksi. Siskoni auttoi minut pois kadulta ostamalla matkalipun kotiseudulleni. Muutaman kuukauden jälkeen muutin takaisin Helsinkiin.

Elämä alkoi näyttää minulle parempia puoliaan, kun tutustuin tulevaan vaimooni Helleviin. Sain kokea rakkautta ja välittämistä, joista olin jäänyt aiemmin osattomaksi.

Pian sain kokea myös toisenlaista rakkautta ja ystävyyttä. Postiluukustamme tipahti kirjeellisen raamattuopiston mainoskortti. En kokenut silloin tarvitsevani sellaista. Kahden kuukauden kuluttua sama mainoskortti tuli uudestaan. Kun nostin korttia lattialta, sisäinen ääni sanoi, että tämä voi olla viimeinen tilaisuuteni. Niin aloin tutkia Raamattua kirjeopiston välityksellä.

Olin miettinyt jo nuorena koulupoikana elämäntarkoitusta ja sitä, onko ikuista elämää. Rippikouluaikana olin herätyksessä, mutta ei ollut ketään joka olisi voinut johtaa minua Jeesuksen luokse ja uskon tielle. Nyt tapahtui kaipaamani ihme: minä rakastuin Jeesukseen. Elämäni arvot menivät täysin ylösalaisin. Sanoin kuvaamaton ilo täytti sydämeni. Olin saanut ystävän, joka ymmärtää ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Vaimoni ei yhtynyt ilooni. Yli kaksi vuotta hän tarkkaili epäluuloisena uutta elämääni, kunnes löysi itsekin uskon elämäänsä.

25 avioliittovuoden jälkeen sairaus vei Hellevin rinnaltani. Menetys oli musertava. Jäin todella yksin. Usko Jeesukseen antoi voimaa tämänkin kokemuksen kestämiseen. 13 vuoden kuluttua sain vielä uuden puolison rinnalleni.

Elämässäni on ollut paljon ihmeellisiä varjeluksen hetkiä. Syntymästäni asti on hengenlähtö ollut useaan kertaan lähellä. Kolme kertaa olen ollut hukkumaisillani ja liikenteen vaaratilanteissa vielä useammin. Olen kiitollinen äitini rukouksista, jotka ovat kantaneet minua syntymästäni saakka. Hänen kuoltuaan tukenani on ollut seurakunta.

Jeesus on tärkein tukeni. En jaksaisi elää ilman häntä. Sain hänen kauttaan kaipaamani rauhan. Jeesuksen ystävyys ei lopu edes tämän elämän päättyessä, vaan saan iloita siitä ikuisesti. Kiitollisuuttani osoitan runoilla, joihin sisältyy sekä tuskani että toivoni tuntoja.

”Olen kaiken keskellä yksin, vai olenko sittenkään?

Mä löydänkö vielä jonkun, ken viilentää kuumeisen pään?

 ´Minä myös olen kokenut samaa´ – kuulen Jeesuksen kertovan näin.

´Olen kulkenut koko matkan sun vierelläs, ystäväin.´”

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai