Makasin sairasvuoteella HUSin sairaalassa vuonna 1988 ja mietin elämääni. Lääkäri tuli aamukierrokselle normaalisti ja katseli sängynpäädystä minua, haastatteli ja kysyi kiusallisena alkoholin käytöstäni. Vastasin ensin vältellen ja valehtelin. Kun lääkäri kysyi uudestaan, kerroin totuuden. Määrät olivat suuria ja lääkäri kysyi: ”Kuinka kauan olet juonut näin paljon?”. Vastasin, että olin ollut suurkuluttaja jo pitkään, mutta näin suuria määriä olin käyttänyt kaksi vuotta. Lääkäri katsoi minuun ja sanoi lakonisesti: ”Toista kahta vuotta ei tule”, ja käveli hiljaa pois huoneesta. Loppulausunnon yhteenveto: ”Ylipainoisella, runsaasti alkoholia käyttävällä nuorella miehellä todetaan 2-tyypin diabetes ja alkoholin aiheuttama maksavaurio”.

Olin silloin 31-vuotias ja vaimoni kanssa meillä oli kolme lasta. Nuorimmainen, neljäs syntyi vielä vähän myöhemmin. Olin yrittänyt lopettaa alkoholinkäytön monta kertaa; käynyt alkoholistien terapiassa, lukenut aiheesta paljon, laitattanut Antabus-kapselin ihon alle, jotta viina ei pysyisi sisällä, mutta millään keinoilla en voinut pysyä enää viinasta erossa. Tiesin tämän ja olin aivan toivoton.

Aikaisemmin olin tavoitellut ja etsinyt uskonasioita, ja puolestani oli jo rukoiltu. Ensimmäisen kerran Taipalsaaren lomakylässä eräs nainen kuuli ongelmistani ja kertoi, että hänellä oli ollut samanlaisia. Kysyin hämmästyneenä, miten niistä voi päästä eroon. Hän vastasi: ”Tulin uskoon”. Sanoin silloin, että kunpa minäkin voisin. Nainen rukoili puolestani. Vaikka olin kovassa humalassa, asialla oli vaikutusta kun myöhemmin tutkin asiaa. Erään toisen kerran olin menossa ravintolaan Tikkurilassa. Nuoret aktiolaiset olivat ravintolan edessä ja pyysivät saada rukoilla puolestani, joten annoin luvan. He puhuivat samasta Raamatun kohdasta kuin Taipalsaaren lomakylän henkilö. Teksti ei ollut aivan tavallinen ja siksi ihmettelin, miten kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä löysivät saman kohdan Raamatusta juuri minulle.

Olin yksityisyrittäjä ja jo pitkään yrittänyt pienentää yrityspaineita ja osin onnistunutkin, mutta alkoholista en silti päässyt. Sekaannuin muutama vuosi aikaisemmin yrityskauppoihin, joista jouduin maksuvaikeuksiin. Ongelmat alkoivat kasaantua. En päässyt veloista ja vaatimuksista eroon. Asioita tutkittiin pitkään, ja lopulta sain vähän yli kaksi vuotta vankilaa ehdottomana. Syksyllä 1990 astuin vankilan portista sisälle. Olin erittäin huonossa kunnossa. Juomistani olin saanut hillityksi vain vähän. Elämäni tuntui olevan aivan lopussa.

Vankilassa aloin heti käydä hengellisissä tilaisuuksissa; etsin kaikin voimin Jumalan valtakuntaa. Olo kävi kuitenkin vain ahdistavammaksi. Eräs vartija huomasi ahdistuneisuuteni ja räjähdysherkkyyteni. Hän otti hyllystä muutamia kansioita, antoi minulle ja sanoi: ”Opiskele näitä huomenna sellissä ja jatketaan maanantaina työpajalla”. Seuraavana päivänä, perjantaina, päätin lopettaa elämäni viikonlopun jälkeen. Ratkaisu oli erittäin selvä, eikä minulla ollut mitään itsesäälin tunteita, vaan ajatus oli selkeä. Suunnittelin itsemurhan näyttämään työtapaturmalta. Silloin kuulin sisäisen äänen: ”Miksi et kokeilisi Jeesusta”. Niin tein, polvistuin sängyn viereen ja rukoilin kuten osasin.

Itsemurha-ajatus katosi sen viikonlopun aikana ja mieli oli jotenkin parempi. Unet muuttuivat.

Aloin nähdä pahoja tekojani unessa ja aamuisin pyysin niitä Jumalalta anteeksi. Näin meni pari viikkoa, oloni parani koko ajan ja minulle tuli tarve kertoa uskoontulostani. Ensimmäinen kohteeni oli vanhempi mies, joka oli joutunut vankilaan puukotuksesta. Todistukseni oli mielestäni erittäin huono ja vajavainen. Olin kuitenkin tunnustautunut kuuluvani taivaallisiin joukkoihin ja tämän jälkeen Jumala avasi minulle Sanansa. Sain ruokaa pyhistä kirjoituksista.

Tiesin pääseväni pian suljetusta vankilasta avovankilaan. Minua huolestutti se, miten pysyisin alkoholista erossa, koska sen saaminen avovankilaan oli huomattavasti helpompaa. Aloin rukoilla asian puolesta, ja noin puolen vuoden jälkeen rukoukseni tiivistyi anomukseksi saada voimaa raittiiseen vaellukseen ylhäältä.

Eräänä lauantaiaamuna, jolloin ei pitänyt olla mitään toimintaa, kovaäänisestä kuului ilmoitus hengellisestä kokouksesta. Loikkasin välittömästi yläsängyltä ja painoin ilmoitusnappia. Vartija oli mennyt jo oveni ohi, mutta palasi takaisin. Olin ainoa vanki, joka ehti kirkkoon vanhojen puolelta, nuorten puolelta tuli kaksi. Seurakunta piti täyden kokouksen ja olin hyvillä mielin. Lopuksi kysyttiin halusiko joku esirukousta. Nostin käteni ja tiimin johtaja aloitti rukouksen, jossa alkoi tulla tiedon sanoja niistä asioista joita olin itse rukoillut Jeesukselta. Sain tietää, että viikkojeni rukoukset oli kuultu, ja lämmin virta alkoi kulkea lävitseni. Täytyin Pyhällä Hengellä, kaaduin viereiselle penkille, itkin ja vapauduin jostakin, joka oli sitonut minua kauan. Tiimin johtaja tuli vielä viereeni ja jatkoi rukousta. Hän kysyi kuinka kauan olin ollut uskossa. Vastasin, että noin puoli vuotta.

Vartija saattoi minut takaisin selliin ja menin takaisin yläsänkyyni. Vankeja oli sellissäni yhteensä neljä. Olin vähän aikaa sängyllä selälläni ja ilo pulppusi rinnastani, enkä voinut olla kauaa paikoillani. Palasin pöydän luokse, istuin ja aloin kertomaan mitä yliluonnollista olin juuri kokenut vankilan kirkossa. Ymmärsin, että julistustehtäväni alkoi siitä ja jatkuu edelleen vankilasta vapautumisen jälkeen. Jeesus on ollut vierelläni kaikki nämä vuodet ja auttanut. Herra on antanut hyviä vuosia ja mielenkiintoisen elämän.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai