Sinä iltana tuntui, että taivas putoaa niskaani. Kotona tapahtui jotain, mikä sai äidin itkemään ja murjottavan isän paiskaamaan oven perässään, hänen lähtiessä veturinkuljettajan yövuoroon. Asuimme Riihimäellä.

Koin kodin ilmapiirin tukehduttavan ahdistavaksi. Olin 17-vuotias, nelilapsisen perheen esikoinen. Olin neuvoton. Kuka auttaisi? Mummokin oli kaukana Lappeenrannassa. Varmaan hän tuonakin iltana kyykähti polvilleen vuoteensa ääreen rukoilemaan läheistensä puolesta, kuten hänellä oli tapana.

Tartuin Raamattuun ja selailin sitä umpimähkään. En löytänyt apua pahaan olooni kirjan kuolleilta lehdiltä. Lopulta rukoilin: ”Jumala, jos olet olemassa, auta meitä nyt! Auta, hyvä Jumala, auta! ”Hän auttoi. Painostava tilanne laukesi anteeksipyyntöön ja anteeksiantoon. Jäin odottamaan, mitä Jumala tekisi seuraavaksi.

Muutamat seurakuntamme nuoret kertoivat tulleensa uskoon Nurmijärvellä nuorisopäivillä. Jotenkin ymmärsin, että tätä Jumala tahtoi minultakin. Eräänä iltana sitten rukoilin, että Jeesus tulisi minunkin elämääni. En kokenut mitään humahdusta, eikä ahdistukseni tai huoli perheestä heti hälvennyt, mutta jotain sielussani avautui.

Kuolleelta tuntunut Raamattu alkoi yhtäkkiä elää! Syntyi halu lukea sitä. Hengelliset laulut alkoivat puhutella. Halusin kertoa löydöstäni muillekin. Me nuoret perustimme raamattu- ja rukouspiirin sekä kitarakuoron ja aloimme toimia aktiivisesti seurakunnassa.

Olin vakuuttunut, että Jumala tahtoi minun lähtevän lähetyslääkäriksi. Lyseon jälkeen pyrin Helsingin lääketieteelliseen tiedekuntaan, mutta en päässytkään lääkikseen. Tämä oli minulle kova kolaus, sillä olin kerännyt koulussa stipendejä harva se vuosi. Olin ajatellut, että kyllä ihminen saa mitä haluaa, jos vain tahtoo ja yrittää. En onnistunut omin voimin, eikä Jumala auttanut.

Pettymyksen ja nöyryytyksen kriisissä opin, että Jumala on toisenlainen, kuin mitä minä kuvittelen. En tunne hänestä kuin pienen hippusen, mutta saan uskoa, että Hän, salattu Jumala rakastaa minua ja haluaa parastani, tuntui miltä tuntui. Jumala ikään kuin kysyi minulta: ”Uskallatko uskoa tällaiseen salattuun Jumalaan?” ”Uskallan”, vastasin. ”Tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni, Kaikkivaltias, Pyhä Jumala ja Taivaallinen Isä”.

Mahdollisuus opintoihin avautui Saksassa, missä valmistuin lääkäriksi. Jumalan rakkaus on vienyt sitten palvelemaan lähimmäisiä erityisesti alikehittyneisiin maihin, vähän Etiopiaan, mutta pääasiassa Afganistaniin, missä toimin perusterveydenhuollossa erityisesti naisten ja lasten parissa.

Muutos merkitsee minulle elämänikäistä prosessia, mikä koostuu tuollaisista kriiseistä ja taitekohdista, pettymyksistä, ihmissuhdeongelmista, ylivoimaisista haasteista, vaikean sairauden ja uupumisen ajoista, yksinäisyydestä ynnä muusta.

Noissa kipeissä vaiheissa Isä Jumala on kulkenut kanssani. Olen oppinut tuntemaan itseäni sekä hyväksymään itseni ja myös lähimmäiseni sellaisina kuin olemme. Olen oppinut tuntemaan Jumalaa ja luottamaan Häneen ilon ja surun keskellä, vaikeissa ja jopa vaarallisissakin tilanteissa.

Saan opetella elämää Hänen armonsa varassa luottavaisesti päivän kerrallaan. Suostun siihen, että muutosten koulu jatkuu elämäni loppuun saakka. Viimeinen vaihe, kuolema, lähestyy vääjäämättä. Enkä tiedä, milloin ja millainen se tulee olemaan, mutta luotan, että Jeesus, Vapahtaja on vastassa rajan takana.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai