Syksyllä 2007 kyselin itseltäni: ”Tässäkö elämäni oli?” Olin tuolloin jo noin seitsemän vuoden ajan totutellut jokapäiväistä elämääni vaikeuttavaan sairauteen. Hiipivän alun jälkeen sen ote oli voimistunut ja se oli saanut miettimään tulevaisuuden näkymiä. Olin nähnyt millaisia muutoksia Parkinsonin tauti saa aikaan ihmisessä. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2000 laitosapulaisen ja näkövammaisen avustajan tehtävistä. Tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta. Elämäni peruspilareita testattiin.

Henkilökohtaisen uskonratkaisun olin tehnyt keväällä 1964. Se oli tuonut perusturvallisuuden elämääni. Koettelevinta oli ajatella tulevaisuutta etenevän taudin ennusteen varjossa. Taivaasta seurattiin kuitenkin tilannettani. Eräässä rukoushetkessä tuona syksynä kuulin sisimmässäni sanat: ”Minä vien sinut sävelvarastoon.”

Kirjoitin päiväkirjaani 1997 runon ´Herätä kanteleeni, Herra´. Totesin siinä, että ´aikaa on vähän – ja heitä paljon, joille on kertomatta, että Kuninkaasta on minun lauluni´. Aloin vakuuttua vähitellen siitä, että olin saanut vastauksen Jumalalta pyyntööni, kun sain aluksi sävelen ja sanat kahteen lauluun. Jatkoa seurasi eräänä tammikuun aamuna vuoden 2008 alussa. Olin lukenut mieheni Raimon kanssa Raamattua. Rukoillessamme tajusin katselevani sävelpolkua. Se oli muotoiltu Johanneksen evankeliumin 3 jakeen 16 mukaan: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Se oli merkitty kultaisin nuotein. Aloin kulkea sitä eteenpäin – laulaen. Sain kokea Raamatun ydinajatuksen kuin helmenä sävelrasiassa. Olin saanut vastauksen kysymykseeni elämäni käännekohdassa. Jumala oli varannut elämääni muutoksen, jota en ollut osannut odottaakaan: musiikkiterapiaa sanan pohjalta. Se antoi iloa psalmin 40 jakeen 4 sanoin: ”Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.” Kiitos ja kunnia Hänelle kaikesta!

Olin aikaisemmin mukana seurakuntamme musiikkitoiminnassa. Siellä oli mahdollisuus käyttää näitä saamiani lauluja. Lauloin myös mieheni kanssa yhdessä. Nyt osallistumiseni on voimien vähenemisen vuoksi lähes loppunut. Lauluääni on säilynyt toistaiseksi kohtalaisena yllättävän pitkään, vaikka taudin oireet ovatkin rasitteena. Kirjoittelen mielelläni, runoja useimmiten. Vaikka sairauden vuoksi on päiviä, jotka eivät minua miellytä, niin Jumalan antama lohdutus niissä vaiheissa on ollut sitäkin kallisarvoisempaa.

Olen saanut vierelleni rakkaan kanssakulkijan, mieheni Raimon. Ilman hänen apuaan arkeni olisi aika ankea. Merkittävänä etätukena on tyttäremme Iiris, vaikka hän asuukin kauempana. Tiedän Jumalan parantaneen ihmisiä tästäkin taudista, vaikka se ei lääketieteen mukaan olisi mahdollista. Jumalalle kuitenkin on! Toistaiseksi on ollut meneillään terapia-vaihe runojen ja laulujen kautta. Ihmisen elämä täällä maan päällä – terveenä tai sairaana – on sittenkin vain kämmenenleveys verrattuna iankaikkisuuteen. Jeesus on kulkenut sinne edeltä:

Jäljet askeltesi eteen silmieni jälleen aukeaa.
Auta, että mä voisin tänään valita toisin,
käännekohta kun jäänyt on taa.
Että näkisin sen Hengen johdatuksen
mihin askeltes jäljet nyt vie.
Sanan valossa kuljen, polut toiset pois suljen,
valitsen, Jeesus, askeltes tien,
valitsen, Jeesus, askeltes tien.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai