”Urheilun värittämän, ulkonaisesti hyvän elämän keskellä heräsin todellisuuteen, että sisimmästäni puuttuu jotain. En vielä tiennyt, millainen seikkailu minua odottikaan.”

Vanhempani erosivat, kun olin pieni. Kuusivuotiaaksi asuin isovanhempieni luona ja sen jälkeen kahdessa sijaisperheessä, mutta olin viikoittain isovanhempieni kanssa tekemisissä. Vaarin kanssa olin jouluna mukana keräyksessä vähävaraisten hyväksi. Minuun tekivät ison vaikutuksen ihmiset, jotka lahjoittivat, sekä vaarin suhtautuminen. Mieleeni tuli ajatus, että minäkin haluaisin olla viemässä hengellisiä asioita eteenpäin vaarini tavoin, myönteisellä tavalla. Myös molemmat sijaisperheeni olivat uskovaisia.

Urheilu on ollut tärkeä osa elämääni. Pelasin jalkapalloa Valkealan Kajossa, Kouvolan Pallossa ja Kouvolan Susissa kymmenen vuoden ajan. Muutin omilleni 18-vuotiaana, kävin töissä ja urheilin. Olin kiltti poika. Kunnioitin Jumalaa. Silti koin, ettei minulla vielä ollut henkilökohtaista suhdetta häneen. Ikään kuin sisimmästä olisi puuttunut jotakin.

Noihin aikoihin tapasin vaimoni. Avioiduimme 1984. Elimme tavallista elämää: kävimme töissä ja minä harrastin jalkapalloa. Harrastuksen myötä pelasin jalkapalloa seurakunnan puulaakijoukkueessa. Minuun teki suuren vaikutuksen se, että Isä meidän -rukous rukoiltiin ennen peliä. Niissä ympyröissä tapasin erään vanhan tuttuni. Ystävyys virisi uudestaan. Tutustuimme myös muihin seurakuntalaisiin. Keskustelut koskettivat yhä enemmän hengellisiä asioita.

Reilun puolen vuoden aikana tunsin, että olin Jumalan edessä syntinen. Pohdiskelin paljon uskonasioita. Eräänä päivänä polvistuin sänkyni viereen ja rukoilin: ”Jeesus, anna syntini anteeksi ja tule sydämeeni asumaan.” Tunsin, että syyllisyys jäi siihen paikkaan. Vaimoni oli tullut uskoon kaksi viikkoa aikaisemmin.
Ulkonainen elämäntyyli ei muuttunut paljoakaan, olinhan viettänyt melkoisen tasaista elämää. Muutos näkyi eniten tärkeysjärjestyksessä: seurakunnalla oli elämässämme entistä suurempi rooli. Halusimme käydä seurakunnassa ja kertoa myös ystäville siitä, mitä meille oli tapahtunut.

Usko on johtanut vaimoni ja minut sekä lapsemme mahtavaan seikkailuun. Kiinnostuimme hengellisistä asioista niin paljon, että aloimme toimia aktiivisesti seurakunnassa. Ajattelimme, että voisimme joskus lähteä lähetystyöhön. Lähtemisen aika koitti vuonna 1995.

Olemme työskennelleet muun muassa Espanjassa Fuengirolassa lapsi- ja nuorisotyössä suomalaisen turistikirkon yhteydessä. Tiemme on vienyt myös Marokkoon ja Algeriaan – ja viimeisimmäksi Santiago de Compostellan pyhiinvaellusreitille, jonne vien pyöräilyryhmiä. Pyhiinvaellusreitillä jaamme reittiä kulkeville hengellistä materiaalia ja keskustelemme heidän kanssaan hengellisistä asioista.

Usko merkitsee minulle kulkemista Jeesuksen kanssa turvallisesti tänään, luottavaisena huomiseen, rohkeana tulevaisuuteen ja iankaikkisuuteen. Ajattelen, että pelkkä elämänhallinta ja siisti elämä eivät riitä, vaan tärkeää on suhde Jeesuksen kanssa.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai