”Luulin, että elämässäni oli kaikki kunnossa. Tulevaisuus oli suunniteltuna mielessäni. Ero poikaystävästä pysäytti minut ja elämäni tärkeysjärjestys muuttui.”

Hengailin kavereiden kanssa baareissa ja kaupungilla. Olin tyytyväinen elämäntyyliini. Siinä ei mielestäni ollut mitään vikaa. En kaivannut muuta. Elämä on tehty elettäväksi. Antaa palaa vain! Seuraavaksi alkoi seurustelu. Olin rakastunut. Se tuntui luonnolliselta vaiheelta elämässä. Aloimme poikaystäväni kanssa haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta.

Puolentoista vuoden jälkeen seurustelu päättyi. Se oli kova paikka. Minusta tuntui, etten enää ollutkaan oman elämäni ohjaksissa. En pystynyt hallitsemaan sitä, mitä tapahtui. Ymmärsin kipeästi oman keskeneräisyyteni ja rikkinäisyyteni. Olin luullut näkeväni tien selvästi edessäni. Nyt vastassa olikin mutkia, enkä enää tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä. Siinä tilanteessa pyysin apua Jumalalta.

Olin murrosikäisenä käynyt seurakunnassa nuorten toiminnassa. Muistin kristillisen nuorten tapahtuman, johon osallistuin 17-vuotiaana. Siellä todella tunsin, että Pyhä Henki on olemassa ja vaikuttaa elämässäni. Tuosta kokemuksesta ja vahvasta seurakuntayhteydestä huolimatta elämäni kulki varsin tavanomaista latua. Seurakunnan tilaisuuksissa käyminen ei vaikuttanut mitenkään elämäntapaani seurakunnan ulkopuolella.

Sydänsurujen keskellä sain tuntea, että Jumala tuli lähelleni. Hän kantoi minua aina, kun tarvitsin apua. Luopumisen seurauksena ei ollutkaan vaipuminen synkkyyteen, vaan vapaus. Ymmärsin, mitä elämästäni oli puuttunut. Nyt elämäni kantavaksi voimaksi on tullut rakkaus Jeesukseen. Moni muukin asia on alkanut aueta. Kutsumukseni on työskennellä lasten ja nuorten parissa. Eron jälkeen pystyin keskittymään opintoihini ja valmistuin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Nyt saan tehdä työtä, jota rakastan.

Sydänsurun ja luopumisen kautta elämäni arvot muuttuivat. Baareissa pyöriminen sai jäädä. En ole eristäytynyt sosiaalisesta elämästä ja liikun toki kaupungilla kuten muutkin ikäiseni nuoret, mutta se ei enää merkitse minulle samaa kuin ennen. Minun ei esimerkiksi tarvitse humaltua pitääkseni hauskaa. Tajusin, ettei sellaisessa elämässä ole päämäärää eikä iloa. Vasta nyt elämääni on tullut oikeaa tarkoitusta. Nyt ihan tavallinen arki tuo minulle iloa. Minun ei tarvitse etsiä sitä keinotekoisista viihdykkeistä.

Myös rukoukseni ovat muuttuneet. Aiemmin vain pyysin Jumalalta asioita, joita itse halusin. Nyt kiitän Jumalaa kaikesta hyvästä elämässäni ja kysyn, mihin hän haluaa minut viedä. Luotan siihen, että hän tietää, mikä minulle on parasta. Haluankin sanoa kaikille nuorille: Älkää yrittäkö ohjata omaa elämäänne yksin. Paljon parempi on antaa itsensä Jumalan käsiin.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai