Onnellinen pari, viiden vuoden yhteiselon jälkeen häät, kaikki hienosti ja elämä eteni omalla painollaan. Vai eikö se kuitenkaan ollut sitä miltä ulospäin näytti?

Hanna: Olin kokenut elämäni todella tyhjäksi ja turhauttavaksi jo parin vuoden ajan. Vaikka kaikki oli ulkoisesti hyvin, jotain puuttui. Rukoilinkin ja sanoin Jumalalle, että ”jos sinua ei ole olemassa eikä mitään suurempaa, voin yhtä hyvin kuolla pois”. Kuukausien tuskailun jälkeen hakeuduin seurakuntaan ja tulin uskoon. Sen jälkeen asiat vaikeutuivat. Petrin oli vaikea ymmärtää muuttuvaa käytöstäni ja uudenlaisia arvojani. Parisuhteemme alkoi rakoilla. Tämän kaiken keskellä menimme naimisiin kesällä 2009. Kaksi kuukautta häittemme jälkeen tilanne kuitenkin kiristyi niin pahasti, että avioerosta puhuttiin ja Petri muutti väliaikaisesti pois. Hänen palattuaan uusi kriisi suhteeseemme tuli alkuvuodesta 2012, kun olin juuri valmistumassa. Olin lopen uupunut siihen ristiriitaan, mikä välillämme oli jatkuvasti aistittavissa. Koin vahvasti, miten kaksi erilaista maailmaa taistelivat tilasta kotonamme. Yhdessäolo oli todella raskasta ja kuluttavaa meille molemmille.  Niinpä opintojeni päätyttyä muutin yksin asumaan uuden työni perässä ja päätin, etten enää yrittäisi uudelleen. Halusin itselleni uuden, helpomman alun.

Petri: Me kuitenkin sovimme asiat ja muutin Hannan luokse, kun sain paikkakunnalta töitä.

Syksyllä olimme jälleen syvässä kriisissä. Eräänä iltana lähdin yksin ulos selvittämään ajatuksiani. Koin musertavaa syyllisyyden tunnetta ja tulevaisuus näytti toivottomalta. Ajellessani ympäri kaupunkia koin, että minun pitäisi mennä seurakuntaan. Kun ajoin pihaan, huomasin, että ovi oli auki. Menin sisään ja koko tarina ja avioliittomme vaikeudet purkautuivat ensimmäiselle vastaan tulleelle ihmiselle. Tuon keskustelun päätteeksi tahdoin antaa elämäni Jumalalle ja seurakunnan työntekijä rukoili puolestani.

Hanna: Elämämme muuttui sinä iltana totaalisesti. Petri tuli illalla kotiin ja kertoi, mitä oli tapahtunut. En voinut uskoa sitä. Se oli melkein liian hyvää ollakseen totta. Siinä hetkessä tajusin, että kaikkien vaikeuksien keskellä Jumala oli pitänyt lupauksensa, vaikka tilanne oli välillä tuntunut toivottomalta.

Jumala muutti avioliittomme ja teki sen täysin uudeksi. Hän alkoi hoitaa meitä molempia ja pystyimme antamaan toinen toisellemme sydämestämme anteeksi kaikki ne riidat ja vaikeat ajat, joita meillä oli ollut. Edelleen lähes päivittäin pysähdyn ihmettelemään miten Jumala todella luo uutta. Rakastan Petriä nykyään enemmän kuin koskaan aiemmin ja meidän on todella hyvä olla yhdessä.

Petri: Vaikka olemme nyt molemmat uskossa ja kuljemme hänen johdatuksessaan, eivät kaikki elämässämme tapahtuvat asiat kuitenkaan ole aina helppoja. Yhteisen elämämme vaikein koetus tapahtui kesällä 2014, kun menetimme esikoispoikamme vain vähän ennen laskettua aikaa.

Hanna: Olin lukenut kohtukuolemasta jo ennen omaa raskauttani ja olin aina miettinyt, miten sellaisen kohdanneet vanhemmat voivat selvitä. Nyt olimme kuitenkin itse saman tilanteen edessä, kun Samuel-poikamme kuoli kohtuuni äkkiarvaamatta. Vaikka tilanne oli aivan hirvittävä ja olin shokissa monta viikkoa Samuelin syntymän ja hautaamisen jälkeen, koin vahvasti, miten Jumala oli kanssamme ja piti meistä huolta joka hetki. Ihan pienetkin käytännön asiat, jotka silloin kaiken sen surun keskellä tuntuivat lähes mahdottomilta jaksaa, hoituivat kuin itsestään, kun rukoilimme niihin apua. En ole koskaan aiemmin elämässäni tuntenut Jumalan läsnäoloa niin konkreettisena kuin Samuelin syntymää seuranneiden viikkojen aikana.

Petri: Rukoilimme todella paljon ja tiedän, että seurakuntamme ja kaikki uskovat ystävämme ja sukulaisemme rukoilivat myös. Saimme seurakunnasta ja läheisiltä paljon tukea ja käytännön apua. Jälkeenpäin olen ollut äärettömän kiitollinen siitä voimasta ja rakkaudesta, jonka olemme saaneet kokea toisten uskovien kautta. En usko, että olisimme selvinneet tuosta tilanteesta ilman seurakuntaa ja ilman Jumalaa.

Hanna: En tiedä, miksi Jumala salli Samuelin kuolla, enkä usko, että tulemme tässä elämässä sitä koskaan tietämään. Olen kuitenkin kokenut, että meidän tulee luottaa Jumalaan ja siihen, että hänen suunnitelmansa meitä kohtaan ovat hyvät. Siinä on meidän toivomme kaiken keskellä. Totta kai olemme olleet välillä Jumalalle todella vihaisia ja katkeria, mutta olemme saaneet surusta ja tuskasta huolimatta kokea sellaista rauhaa, mikä on mahdollista ainoastaan Jumalan läsnäolossa. Niin kuin Psalmissa 23 sanotaan: ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.”

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja