Viisi vuotta sitten elämäntilanteeni tuntui olevan umpikujassa. Olin alkoholisoitumassa oleva työnarkomaani, joka ei saanut nukuttua. Tilannettani pahensivat moninaiset rakennusprojektit, joita tuntui oikein kasaantuvan työkuvioissani juuri silloin. Oli ulkorakennus- ja lämpölaitostyömaata rinnakkain rakenteilla.  Kyseiset rakennusprojektit toivat myös rahoituksen kannalta omat haasteensa. Murehtiminen raha-asioista kuormitti minua vielä kaiken päälle.

Vaimoni Susan oli muutamaan otteeseen ehdottanut lähtemistä kaupungissamme järjestettävälle Alfa-kurssille. Tuntui, että siihen ei kerta kaikkiaan aikani riitä. Koimme Jumalan puuttuvan asioiden kulkuun, kun lähetti erään kuuliaisen palvelijansa tuomaan kutsun vaimon työpaikalle. Vanhempi mieshenkilö oli tullut, puhutellut Susania ja sanonut, että ”Jeesus kutsuu sinua”. Illalla Susanin palatessa töistä hän kertoi kyynelsilmin, mitä oli tapahtunut. Ymmärsin, että ei tarvita kahta sanaa – kyseiselle kurssille oli jotenkin vain ehdittävä. Tuntui vielä kummallisemmalta, kun kyseisenä viikonpäivänä, jolloin Alfa-kurssi järjestettiin, ei meillä Susanin kanssa kummallakaan ollut muuten täydessä kalenterissa mitään menoja ja lasten harrastuksistakin oli välipäivä.

Alfa-kurssilla kohtasimme mieshenkilön, joka oli vähän aikaa sitten saanut tulla uskoon. Hänessä näkyi se, mitä me kaipasimme. Mikä ihmeellinen rauha, rakkaus ja kiinnostus muita kohtaan hänestä kumpusikaan! Kun tuli puhe uskosta, kyseinen kaveri kysyi minulta yllättäen suoraan: ”Uskotko sinä Jumalaan?” Yritin soperrella vastaukseksi jotain… että olin kyllä koko ikäni ollut uskonnollinen mutta… En kuitenkaan voinut valehdella, ja huomasin, että minun suustani vain pääsivät rehelliset sanat ”etten taida silleen tosissaan uskoa”.

Minulle tuli tunne kuin olisin kärynnyt valheenpaljastuskoneessa. Kiinni jäämisen tunne oli kummallinen, kun olin koko ajan pitänyt itseäni niin sanottuna hyvänä ihmisenä. Murruin siinä täysin, kyyneleet vain puskivat läpi väkisin. Miten nololta tuo tilanne myös tuntuikaan. Kuitenkin uskon, että Herra oli sen näin suunnitellut. Sanoohan Raamattu, että ”särkynyttä ruokoa Hän ei muserra”.

Minussa heräsi valtava Jumalan sanan nälkä.  Aloin lukea säännöllisesti Raamattua. Viimein koitti eräänä iltana se hetki, että rukoilin sänkyni vieressä polvillani. Samalla, kun esitin kysymyksen ”jos Jeesus olet olemassa” lupasin, että ”tässä olen, tahdon antaa elämäni sinulle”. Mielessä pyöri silti myös, mitä kaveritkin mahtavat sanoa. En tuntenut mitään ihmeellistä juuri sillä hetkellä ja olin osittain pettynytkin sen takia.

Ajattelen nyt jälkikäteen, että Herra halusi koetella, olenko hänelle uskollinen. Muutaman kuukauden päästä tuosta illasta Jumala ilmaisi itsensä minulle tavalla, jota en unohda koskaan.

Minulle on täyttä totta, ettei Golgatalla vuotanut veri vuotanut turhaan. Se veri vuodatettiin kaikkien meidän ihmisten tähden. Monesti olen saanut kokea, että Jeesus elää ja vastaa rukouksiin. Herra puhuu meille monin eri tavoin; toisten ihmisten kautta, luonnossa, Raamatun kautta. Uskon Hänen haluavan, että me, jotka olemme saaneet kokea armon hänen silmissään, jakaisimme kokemuksiamme toisille. Siksi kerron oman tarinani, vaikka en ole millään tavalla vielä valmis ihmisenä ja uskovana. Kyllä tämä saviruukkuni vielä särähtää aikamoisesti välillä, mutta Herra muuttaa minua pikkuhiljaa. Olen kiitollinen Jumalalle ja kaikille, jotka ovat tukeneet minua tällä tiellä.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai