Perheen ja kotiäidin arkea eläessäni tiesin tehneeni elämässäni väärin. Tunsin, miten teot, ajatukset, sanat ja laiminlyönnit olivat raskaina päälläni.

Vuonna 2004 neljännen poikamme syntymän jälkeen huoli lapsista ja heidän tulevaisuudestaan alkoi ahdistaa rinnassani. Pohdin myös elämän tarkoitusta. Syyllisyys tuntui musertavalta eikä siitä näyttänyt olevan ulospääsyä.

Heräsin hyvän ihmisen unesta ja tajusin, etten omalla yrittämisellä ja itseltä vaatimisella voi päästä rauhaan. Ei minulla ollut mitään tekoa tai lahjaa, jolla olisin hyvittänyt oman pahuuteni. Tiesin olevani syyllinen Jumalan edessä. Olin rikkonut häntä vastaan. Kyselin, Jumalalta, kuka hän on, missä hän on, kuuleeko hän ja auttaako hän. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni halun lukea Raamattua ja ymmärtää sitä. Sanan kautta tulin syvään synnintuntoon, jota en tietenkään silloin sellaiseksi ymmärtänyt.

Tämä oli se lähtökohta, johon Jumala alkoi avata minulle armoa. Jeesuksen puheet, Paavalin kirjeet roomalaisille ja galatalaisille ja etenkin Lutherin Galatalaiskirjeen selitysteos kirkastivat, mikä elämässäni oli pielessä. En ollut matkalla taivaaseen, en kulkenut Jeesuksen kanssa. Olen syntinen, Jumala näkee salatuimpaan saakka ja vaatii täydellistä lain noudattamista siltä, joka sitä lähtee noudattamaan ja luulee sen avulla pelastuvansa. Jumalaa ei pääse pakoon tekohurskauteenkaan. Kuka pelastaa minut? Tähän etsin vastausta. Ja tähän Jumala vastasi sanansa kautta.

”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa.” (Room. 3:22)
  ”Mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.” (Room. 3:26)

Voiko se todella olla niin helppoa. Uskomalla Jeesukseen, siihen, että hän sovitti syntini ja kärsi rangaistuksen minun puolestani, minä pelastun. ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” Voiko tämä olla totta? Kyllä, tätä on armo.

Se ilo ja vapaus joka tästä seurasi on kantanut minua nämä kymmenen vuotta. Minun ei tarvitse suorittaa ja yrittää Jumalan edessä. Hän rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen. Olen hänelle niin rakas, että hän antoi Poikansa syntyä tähän syntiseen maailmaan, antoi tänne palan itseään, uhrasi itsensä ihmisten puolesta. Hän antoi todistuksen rakkaudestaan kirjallisena, jotta jokainen ihminen voisi laillani sen lukea tai kuulla, ymmärtää ja ottaa vastaan.

Jumalan sana on voimakas, eläväksi tekevä sana. Joskus se kirpaisee luihin ja ytimiin saakka, mutta se on yksi sen tehtävistä. Sana ei tyhjänä palaja. Vaikka kaikki muu ympäriltä kaatuisi, Jumalan sana ei kaadu, se on ikuinen. Jumala on sitoutunut sanaansa. Jeesus on Sana, joka tuli lihaksi. Hän pelastaa.

Näinä kymmenenä vuotena, jotka olen uskontiellä vaeltanut, en ole kertaakaan pettynyt Jumalan sanaan. Olen pettynyt itseeni ja ihmisiin, mutta en Jumalan sanaan. Rakkaus Raamattuun on vienyt minut opiskelemaan teologiaa ja olen saanut kokea olevani Jumalan avaamalla tiellä.

Uskon varassa elän tänään elämääni iloineen ja suruineen tietäen ja luottaen siihen, että Jumala on läsnä elämässämme. Hän kuulee ja auttaa. Tapahtui mitä tahansa, olemme hänen käsissään. Hänen armonsa antaa ilon ja rohkeuden elää aktiivista, yhteiskunnallisesti osallistuvaa elämää, matkalla kohti taivaan kotia.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai