Olin 22-vuotias, ja elämässäni ensimmäistä kertaa siinä pisteessä, ettei mikään tuntunut enää miltään. Huomasin ajattelevani usein elämän järjettömyyttä. Millään ei tuntunut olevan merkitystä. Äärettömyyden ja avaruuden loputtomuus oli välillä mielessä.  Tuntui niin turhalta ajatella, että eletään nyt tämä elämä, kuollaan, eikä sitten ole enää mitään – vain pelkkää mustaa ja tyhjää. Kaikki oli kyllä ulkoisesti hyvin, mutta sisäisesti olin aivan lopussa. Olin pettynyt elämään, ihmisiin ja jopa itseeni. Mikään ei kiinnostanut.

Sain tutustua ihmiseen, joka kertoi olevansa uskossa. Hänen kanssaan aikaa viettäessäni huomasin, että hänessä on jotakin erilaista kuin muissa. Ymmärsin, että se johtuu hänen uskostaan. Niihin aikoihin aloin ensimmäistä kertaa huutaa Jumalan puoleen. Halusin varmuuden hänen olemassaolostaan. En voinut uskoa jonkun papin sanaan Jumalasta, vaan halusin kohdata hänet henkilökohtaisesti. Minulle eivät riittäneet puolitotuudet ja korulauseet. Halusin sadan prosentin varmuuden siitä, että Jumala on totta! Muutaman kuukauden etsiskelyn jälkeen älysin googlata: ”Miten tullaan uskoon”. Eräänä kauniina talvisena maanantaiaamupäivänä menin yksin tyhjään Länsi-Porin kirkkoon. Siellä polvistuin alttarille ja rukoilin suunnilleen tällaisen rukouksen:

”Rakas Jeesus, kiitos, että olet kuollut ristillä syntieni puolesta. Tunnustan, että olen rikkonut monella tavalla sinua ja ihmisiä vastaan. Anna kaikki syntini anteeksi ja ota minut omaksesi. Kiitos, että minulla on oikeus tulla luoksesi. Anna minulle voimaa elää Sinun lapsenasi ja täytä minut Pyhällä Hengelläsi. Amen.”

Kirkosta lähdettyäni tunsin sellaista rauhaa ja iloa, jota en ollut kokenut aikaisemmin. Tuntui siltä, kuin suuri taakka olisi otettu pois harteiltani. Tämän tapahtuman jälkeen en enää epäillyt Jumalan olemassaoloa. Aloin myös ymmärtää, miksi Jeesus on ihmisille keskeinen juttu Jumalan tuntemiseen. Aikaisemmin kokemani elämän tyhjyys ja tarkoituksettomuus jäivät myös tuolle alttarille. Raamattuun tutustuttuani ymmärsin, että nyt minulla on elämä myös kuoleman jälkeen.

Tästä kirkkokäynnistä on nyt kahdeksan vuotta. Avioonkin olen ehtinyt. Elämäni on työntäyteistä ja onnellista. Minusta ei tullut todellisuudesta vieraantunutta hihhulia, niin kuin joskus luulin uskovien olevan. Uskon, että kaikella tekemiselläni todellakin on merkitystä. Teen edelleen välillä virheitä, enkä muuttunut synnittömäksi. Pysyin uskoontulon jälkeenkin ihmisenä, mutta minulla on aina puolellani suuri Jumala. Perususkonnolliset raamit, jotka olin saanut jo lapsena kotoa, vaihtuivat elävään uskoon. Valehtelisin, jos väittäisin elämäni olevan pelkkää nousujohteista onnea. Olen kuitenkin jokaisessa vaikeassa tilanteessa, on se sitten johtunut elämän vastoinkäymisestä tai ihan omasta syntisyydestä, voinut aina turvata Jeesukseen ja löytänyt avun. Hän ei ole hylännyt kertaakaan. Ja nyt se ääretön ikuisuus vasta äärettömältä tuntuukin, kun vertaan sitä tämän maallisen elämän pituuteen. Sen äärettömän saan kuitenkin viettää Hänen kanssaan.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai