Viime kesäkuussa olin katkaisemassa moottorisahalla talon harjalle myrskyn kaatamaa puuta, kun runko äkkiä heilahti pystyyn. Huomasin lentäväni moottorisahan kanssa lähes kymmenen metrin korkeudella

Ilmalennon laskupaikaksi valikoitui viettävän rinteen lähes ainut sammalta kasvava kohta. Selän takana törrötti jyhkeä koivunkanto. Täräys maahan iskeytyessä lamautti hetkeksi hengityksen, mutta yhtä murtunutta kylkiluuta lukuun ottamatta olin muuten kunnossa.

Olen 63-vuotias ja käytän moottorisahaa muun muassa raivatessani metsäpalstaa vanhalla kotitilallani Saaramaalla. Eräänä kesäisenä päivänä olin sahan kanssa purkamassa vanhaa hirsiseinää, jonka kuusimetrisillä hirsillä saattoi olla painoa hyvinkin sata kiloa. Yhtäkkiä huomasin, että hirsivarvi alkoi ryminällä vyöryä päälleni. Pian makasin valtaisan puuröykkiön alla. Jälkeenpäin olen käsittänyt toimineeni tilanteessa tyhmänrohkeasti. Silti selvisin vaaratilanteesta pienin kolhuin. Terävä tappi vain raapaisi haavan poskeen.

Olen syntynyt Sippolan Saaramaalla parin lehmän ja muutaman hehtaarin maalaistalossa. Juurikaan iltarukousta enempää ei kotona kristillisiä asioita harrastettu. Kävin ammattikoulussa levyseppä-hitsaaja -linjan, mutta lama-aikana töitä oli huonosti tarjolla. Kaipiaisten kiskohitsaamon kautta tieni vei lopulta Kouvolan liikennepuolelle, josta pyrin veturinkuljettajaksi. Monen pojan unelma-ammatti aukeni edessäni.

Kun kuljettajakurssi alkoi 1981, toinen silmäni alkoi turvota, muuttui kovaksi ja sillä ei nähnyt hyvin. Oireet aiheutti viherkaihi, johon sain lääkityksen riittävän ajoissa, joten se ei päässyt vaurioittamaan näköä. Kiskojen päällä vaaran uhka oli usein läsnä. Sumuisella kelillä veturin ikkunasta ei aina nähnyt edes kiskoja. Vähältä piti -tilanteita sattui. Joskus mummon potkukelkan jalakset vilahtivat kiskoilta pois aivan veturin edestä. Lämmittäjänä ollessani autokin jäi alle, mutta henkilövahinkoja ei sattunut.

Muistan neljän vuosikymmenen takaa yön, jolloin tein elämässäni ratkaisevan päätöksen. Halusin, että elämäni kuuluu Jeesukselle, joka on sovittanut syntini. Ne lyönnit, jotka suunnattiin häntä kohti, tapahtuivat minun takiani. iankaikkisuus on niin pitkä aika, että sen eteen kannattaa tehdä mitä vain. Tärkeää ei ole entinen kaveripiiri tai se, mitä toiset minusta ajattelevat.

Vuonna 1973 alkanut seurusteluvaihe Aunen kanssa oli myös lähentänyt minua uskonasioille. Myöhemmin kotiseuroissa profetoitiin, että kun menen junan kanssa, enkeli viitoittaa väylän eikä mitään pahaa tapahdu.

En enää etsi Raamatustani niin sanottuja suosikkikohtia. Opin enemmän, kun luen Sanaa systemaattisesti ja kyselen, mitä se nyt haluaa minulle puhua.

Uskon, että varjeluskokemusten kautta Jumala halusi hiukan hiljentää kiireistä menoani, näyttää omaa voimaansa. Myös hänelle tuli elämässäni riittää enemmän aikaa.

Koko elämäni ja sen turvallisuus lepää joka hetki itseäni vahvemmissa käsissä. Jo veturivuosina huomasin, minkä avun sai, kun rukoili ennen kiireistä ja stressaavaa työpäivää. Illalla saattoi huomata, miten monessa asiassa oli saanut olla mukana, ja kaikki tarpeellinen oli tullut tehtyä.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai