Lapsuuden kotini oli kristitty, eikä meillä juotu, katsottu televisiota tai riidelty lasten kuullen. Varhaislapsuudessani oli rankkoja kokemuksia: kaksivuotiaana jouduin vakavan sairastumisen vuoksi kuukaudeksi sairaalaan ja ollessani kolmevuotias, äitini oli menehtyä. Luulen, että tästä syystä näin nuorena usein painajaisia, joissa jouduineksyksiin perheestäni, enkä enää löytänyt heitä. Pelkäsin menettäväni läheiseni ja usein iltaisin itkin ja rukoilin Jeesusta, jos joku ei ollut vielä tullut kotiin.

Koulukavereilta peittelin uskoani ja kielsin sen, jos joku kysyi. Nuoruudessa usko Jumalaan jäi taka-alalle. Joskus omantunnon syyttäessä tunsin voimakasta halua mennä kirkkoon rukoilemaan. Tupakoinnin aloitin 13-vuotiaana ja normaalina pitämäni juhlinta kuului viikonloppuihini silloin tällöin 15-vuotiaasta lähtien. Yläasteella ja lukion alussa vietin aikaani kavereiden kanssa hengaillen. Näinä vuosina elämääni kuului muutamia lyhyitä seurustelusuhteita ja myös pettymyksiä. Odotin kuin kuuta nousevaa, että täyttäisin 18 vuotta ja pääsisin vuotta vanhempien ystävieni kanssa ravintolaan juhlimaan. Tunsin, että elämä oli ihanaa, kun vihdoin täytin 18, sain ajokortin ja ”elämä ja vapaus alkoi”.

Ei mennyt montaa kuukautta, kun tuttavani pyysi minua hengelliseen tilaisuuteen ja koin jotain, mitä en aiemmin ollut koskaan kokenut. Pyhä Henki oli voimakkaasti läsnä ja kosketti sisintäni. Ymmärsin, että sisimmästäni puuttui jotain ja että Jumala on todellinen. Vaikka olin elänyt lapsuuteni kristityssä perheessä, käynyt rippikoulun ja ollut muutamina vuosina isosena, en koskaan ollut oppinut tuntemaan Pyhää Henkeä, enkä ymmärtänyt hänen merkitystään. Kokouksesta jäi halu kokea jotain yhtä ihmeellistä uudelleen ja aloin käymään hengellisissä tilaisuuksissa. Pian ymmärsin, että olin ollut oman itseni herra eikä sisimmässäni ollut pelastusvarmuutta eikä rauhaa. Tein uskonratkaisun ja elämässäni alkoi muutos.

Ensimmäisen vuoden aikana olin jättänyt taakseni tupakoinnin ja juhlimisen sekä olin tutustunut ja mennyt kihloihin tulevan mieheni ja lasteni isän kanssa. Suurin muutos tapahtui arvomaailmassani. Monen nuoren elämään kuuluvat ihailtavat ja tavoiteltavat asiat alkoivat vaan menettää merkitystään. Tilalle tuli halu tuntea paremmin Jeesus, hänen opetuksensa ja hänen tahtonsa elämässäni. Nyt noista päivistä on kulunut 20 vuotta, enkä haluakuvitella, millainen elämäni olisi ollut ilman Jeesusta. Maailma ja yhteiskunta ovat muuttuneet noista päivistä paljon, eikä kaikessa parempaan suuntaan. Työskentelen sairaanhoitajana mielenterveyspalveluissa ja tiedän, että ihmisillä on tänä päivänä paljon tulevaisuuden pelkoa ja epävarmuutta. On mahtava tietää ja kokea, että Jeesus on sanojensa mukaisesti joka päivä kanssamme. Voin olla turvallisella mielellä ja tietää, etten ole elämässäni ja tilanteissani koskaan yksin. Minun ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, onnettomuuksia eikä kuolemaa.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai