Minun ei tarvitse siistiä eikä parannella elämääni, jotta kelpaisin Jumalalle.

Olen kova tekemään töitä, maatalosta kun olen. Vanhimpana kolmesta pojasta olin kesäisin aina työllistetty. Rippikoululeiri oli siitä ihmeellinen viikko, etten ollut töissä. Menin leirille valmiiksi myönteisellä asenteella, sillä olen aina ollut hengellinen ihminen; en vain ollut aiemmin ymmärtänyt uskonasioita enkä saanut niihin opastusta.
Ripari istutti seurakuntayhteyteen ja antoi viitteitä, mitä tietä lähteä kulkemaan. Opin myös rukoilemaan. Kädet voi laittaa ristiin ja Jumala kuulee, vaikkei olisi rukoillut koskaan tai pitkään aikaan. Rukouksen ei tarvitse olla mitään hienoa ja suunniteltua, vaan se voi olla vain: ”Jumala, auta!”

Lähdin naapurikaupunkiin ”mullikouluun”, ammattilukioon, josta aikanaan valmistuin ylioppilaaksi ja maatalousyrittäjäksi. Lukioaikana ajauduin kauaksi Jumalasta enkä osannut hakea seurakuntayhteyttä opiskelupaikkakunnalta. Onneksi kotiseurakunnasta pyydettiin mukaan nuorten juttuihin. Olen tosin huono sanomaan ei, ja välillä olin mukana vain velvollisuudentunnosta, kun olin lupautunut mukaan. Menin isoskoulutukseen ja pidin ensimmäiset hartauspuheet. Sittemmin olen pitänyt puheita esimerkiksi seuroissa.
Mietin, jatkaako opiskelua. Olin tehnyt viikonlopputuurauksia maatalouslomittajana. Niillä rahoilla kävin kolmen kuukauden raamattukurssin. Se muutti kaiken. Kurssi syvensi uskonelämääni. Sisäistin sen, mikä jäi jo rippikoulusta mieleen: Raamattu on totta, ja sen punainen lanka on Jeesus. Oli avartavaa tutkia Raamattua yhdessä kurssilaisten kanssa, kun jokainen luki sitä omista lähtökohdistaan käsin ja jakoi tekemiään löytöjä.

Silloinkin kun olen kaukana Jumalasta ja langennut syntiin tai minulla on omia kiireitä, Jeesus kutsuu minua luokseen. Sen takia en pelkää tulla takaisin Jeesuksen luo. Saan tuoda hänelle elämäni kaikessa rumuudessaan, syntisyydessään ja sekavuudessaan. Epäonnistumiseni vain todistavat samaa kuin Raamattukin: tarvitsen syntien anteeksiantamusta ja armoa.
Mikään ei ole ihanampaa kuin synnintunnustus ja synninpäästö jumalanpalveluksessa. Istun kirkon penkissä pää käsien välissä ja silmät kiinni, ja pappi julistaa, että ”Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden, antaa sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi”. Siinä koen olevani Jeesuksen ristin juurella, ja syntikuorma putoaa harteiltani.

Olen sellainen jalat maassa -kristitty. Minulla ei ole ollut suuria kokemuksia, mutta herkistyn, kun kuulen Jumalan sanaa ja se puhuttelee. En etsi kokemuksia, vaan Jeesusta. Elämäni ei ehkä suuresti muuttunut, kun löysin Jeesuksen – tai paremminkin: kun Jeesus löysi minut –, mutta se muuttui, mihin tämän elämän jälkeen päädyn.

Kokkolan rovastikunnan Aunus-työn merkeissä olen käynyt Venäjällä pari, kolme kertaa vuodessa. Se, että olen käsittänyt jotain Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamuksesta, saa minut liikkeelle. Aunuksen matkoilla ja seurakunnassa toimiessani huomaan, että rukoukset kantavat. Jumala järjestää asioita ihmeellisesti, vaikka rukoukseni on ollut vain: ”Jumala, auta!”

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai