Elin yhteiskunnan ulkopuolella. Toimeentuloni tuli lain näkökulmasta vääristä asioista: näpistyksistä sekä päihteiden ostamisesta ja myymisestä. Alkoholin- ja huumeidenkäyttö oli minulle arkipäivää. Välillä saattoi kulua viikkoja, joista minulle jäi vain hataria muistikuvia. Silloin minusta tuntui, että elämäni on oikeata elämää. En ymmärtänyt toimivani väärin.

Aloin käyttää alkoholia 15-vuotiaana – kokeillen ja kavereiden kanssa hauskaa pitäen. Vähitellen alkoholi valtasi yhä enemmän alaa. Mukaan tulivat lääkkeet ja huumeet. Elämäntapa vaati rahaa. Aloin rahoittaa huumeidenkäyttöä huumekaupalla.

Uskoontuloprosessi kesti muutaman vuoden. Vuonna 2006 tein uskonratkaisun. Näin jälkikäteen ajatellen usko kaatui siihen, että koetin ponnistella omin voimin eteenpäin. Minulta unohtui, miten tärkeää on lukea Raamattua, rukoilla ja käydä seurakunnassa. Vajaan vuoden kuluttua olin samoilla raiteilla kuin ennenkin – tai ehkä vielä pidemmällä. Jouduin vastaamaan teoistani lain eteen. Syytteinä luettiin törkeä kiristys, ampuma-aserikokset ja pahoinpitelyt. Edessä oli vankilatuomio. Sitä suorittamaan pääsin avolaitokseen. Tuon ajan elin päihteittä.

Vapauduin tammikuussa 2010. Heti matkalla vankilasta ostin ensimmäisen olueni. Asemalla olivat kaverit vastassa. Sekakäyttö alkoi uudestaan ja jatkui rajuna. Kuukaudet kuluivat. Talvi vaihtui kevääksi. Havahduin henkiseen ja fyysiseen pahaan oloon. Olin väsynyt, lopussa. Raavas mies itki kotonaan kaksi viikkoa etsien tilanteesta ulospääsyä.

Tuona aikana kypsyin mahdollisuuteen, joka muutti elämäni täysin. ”Voinhan minä lähteä, en kai mitään voi menettääkään”, ajattelin, kun ystäväni kutsui minut hengelliselle viikonloppuleirille. Leirillä ystäväni kysyi, saako hän rukoilla puolestani. Vähän vielä harasin vastaan. Mietin myös, mitä kaverit sanoisivat. Lopulta rukoilin: ”Herra, näet minut tällaisena kuin olen. Jos huolit minut, ota minut.”

Kuukauden nukuin ja rukoilin. Se oli levon, puhdistumisen ja eheytymisen aikaa. Eheytymiseen liittyi anteeksianto itselle ja toisille. Koin Jumalan käsittämättömän läheisyyden – tai niin kuin nyt olen oppinut ymmärtämään, täytyin Pyhällä Hengellä.

Usko on tuonut elämääni levon ja rauhan – oikeasti. Voin rauhassa kohdata ihmisiä. Viikonlopun tai viikonkaan jäljiltä ei tarvitse miettiä, mitä on tullut tehtyä. Olen monessa mukana seurakunnassa. Ennen elin itselleni, nyt teen asioita myös toisten hyväksi. Ennen tein vahinkoa yhteiskunnalle, nyt haluan rakentaa yhteiskuntaa. Esimerkiksi jouluaattona olin järjestämässä jouluateriaa yksinäisille ja vähävaraisille. Kovasti haluaisin mukaan työelämään. Mieluisinta olisi työ seurakunnassa.

Muutos on mahdollinen jokaisen elämässä, kun se kerran minunkin kohdallani oli.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai