Halusin elää täysillä. Kokea erilaisia asioita. Nauttia. Siistien kulissien takana elin itselleni, tunteiden hakemiselle ja kevytmieliselle juhlimiselle. Kaatokännit, elokuvat ja porno eivät kuitenkaan poistaneet sisäistä tyhjyyttäni.

Olin tavallinen teini. En täysi rämäpää, mutten missään tapauksessa unelmapoikakaan. Elämäni oli kevytmielistä juhlan ja tunteiden etsintää. Elin täysin itselleni. Elämäni pyöri kaatokännijuhlimisen sekä erilaisten riippuvuuksien, kuten epäsäännöllisen tupakka-, porno- ja elokuvariippuvuuden, ympärillä. Riippuvuudet käytännössä täyttivät elämäni. Elin niistä käsin. Elokuviin pakenin todellisuutta ja tapoin aikaa. Lisäksi olin koulukiusaaja.

Ulkoiset puitteeni eivät olleet äärettömän pimeitä. Tuskin juuri kukaan olisi uskonut, millaista taistelua sisälläni käydään. Seuranani oli jatkuva surumielisyys ja pelottava sisäinen tyhjyys. Kaipasin jotain merkitystä, jotain suurempaa elämääni. Mutta ne asiat, joista hain sisältöä ja elämisen tuntua ja joilla yritin täyttää tyhjyyttä, eivät tuoneetkaan helpotusta. Ne toivat vain entistä suuremman, turhauttavan tyhjyyden ja kaipuun jostakin, joka antaisi kaipaamaani sisältöä elämään.

Syksyllä 2015 muutin Suomen kristillisen yhteiskoulun asuntolaan ja aloitin lukion. Sisimpäni ammottava tyhjyys ja jatkuva alakuloisuus seurasivat minua edelleen.

Tutustuin lukiossa ihmisiin, jotka uskoivat Jumalaan ja elivät arvojensa mukaan. Hengelliset asiat olivat minulle entuudestaan tuttuja. Olin kulkenut perheeni mukana hengellisissä tilaisuuksissa lapsuudestani saakka. Esiinnyin usein seurakunnassa laulaen ja säestäen kitarallani vielä senkin jälkeen, kun elämääni oli tullut riippuvuuksia. Mutta enää en ollut kiinnostunut siitä, mitä Jumala voisi tarjota minulle. En halunnut luopua riippuvuuksistani. Tiesin kuitenkin, että Raamattu tuomitsee tekoni ja elämäntapani vääriksi.

Tuli hetki, jolloin kaikki muuttui. Eräänä iltana vuoden 2016 tammikuussa ystäväni rukoilivat puolestani. Jumalan kutsu oli niin voimakas, että päätin antaa koko elämäni hänelle. Sillä hetkellä sain sisimpääni rauhan ja tyhjyys hävisi. Koko ajatustapani muuttui, ja päihteet sekä muut ongelmani jäivät.

Tuon muutoksen jälkeen itselle elämisestä ja tunteiden hakemisesta tuli minulle aivan toisarvoisia asioita. Aloin arvostaa ja rakastaa muita. Intohimokseni muodostui toisten auttaminen, niin seurakunnassa, koulussa kuin elämässä muutenkin. Toisten auttamisen seurauksena tuleva ilo ja mielihyvä on jotakin niin syvää, että sitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Myös välit omaan perheeseeni ovat korjaantuneet paremmiksi kuin koskaan.

Olen huomannut, että Jumala on antanut minulle syvän rauhan, joka ei häviä vastoinkäymisten ja koettelemustenkaan kohdatessa. Hän on antanut myös onnellisuuden, ja sillä tarkoitan asennetta elämään, en tunnetilaa. Elämässä tulee eteen kiusauksia ja raskaitakin vastoinkäymisiä. Kaikilla. Eikä Jeesuksen jalanjäljissä kulkemisen ole luvattu olevan helppoa, päinvastoin. Mutta sisimmässäni on silti toivo. Hän on luvannut olla kanssani aina ja antaa voimaa kaikkeen siihen, mitä eteen tulee. Enää en voisi kuvitellakaan elämää ilman Jumalan läsnäoloa.

Koskettiko stoori sinua?

  • Voit ottaa minuun yhteyttä. Laita viestiä.

  • Suodatamme asiattomat viestit.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja