Japanilaisen miekkailuharrastuksen kautta olin tutkinut buddhalaisuutta sekä myös luonnonuskontoja ja shamanismia. Pidin itseäni arvopohjaltani buddhalaisena. Kendo, joka on suomeksi miekan tie, haastoi minua tavoittelemaan totuutta elämääni. Opetustehtäväni rakennusalalla nuorten parissa oli innostava työ ja siksi olin aloittamassa myös opettaja-opinnot.

Elettiin kesää 2009 Porin Jazzien aikaan ja olin moottoripyörällä liikenteessä, kun niskaani tuli niin kova särky, että kädet tuntuivat katkeavan. Jalassakin oli jotain ongelmia, en saanut taivutettua nilkkaa ja ajaminen oli vaikeaa. Ensin soittelin tutulle fysioterapeutille ja myöhemmin samana päivänä menin lääkäriin, jossa epäilimme minun saaneen niskaani vetoa ajaessa. Sain lihasrelaksanttia ja kipu hellittikin jonkin verran.

Meille oli tullut miekkailuleirille japanilaisia vieraita ja he ihmettelivät, kun olin niin surkeassa kunnossa kipuineni ja makasin vaan yläkerrassa sängyssä. Yöllä niskakipuni paheni, mutta ajattelin, että tällaiset asiat täytyy miehen vaan kärsiä, kun ne kerran on annettu.  Jossain vaiheessa yötä toinen puoli kehoani alkoi kuitenkin halvaantua ja silloin pyysin vaimoa soittamaan ambulanssin.

Tietokonetomografiassa todettiin, että selkäydinkanavassa on jotain ja minua lähdettiin viemään Turkuun. Leikkauksessa selkärangan sisältä poistettiin hyytynyt veri, mutta se oli jo ehtinyt aiheuttaa vaurioita. Yhtäkkiä elämäni rajoittui sairaalasänkyyn; minä olin halvaantunut.

Kun hoitaja toi kirjastokärryn sairaalahuoneeseen, eräs kirja kiinnitti huomioni. Se oli pakko lukea. Kirjan nimi oli Ristin tie ja kaveri kertoi siinä uskoontulostaan. Löysin hänet myös internetistä ja joku sananen hänen kanssaan silloin vaihdettiin. Se jäi siinä vaiheessa siihen ja minun elämässäni alkoi monien kuukausien kuntoutusvaihe.

Kotiin palattua netissä oli kuvia saman kaverin vierailusta Porissa ja harmittelin ensin, että nyt minä missasin sen. Kävi ilmi, että hän oli seuraavana päivänä vielä tulossa motoristeille suunnattuun musiikkitapahtumaan lähikirkolla. Sinne täytyi tietenkin mennä tapaamaan kaveria ja meillä olikin mielenkiintoinen keskustelu. Siellä tuli myös eräs tuttu mies juttelemaan, eikä ensin tunnistanut minua pyörätuolissa. Hän oli nykyään evankelista ja kutsui minua mukaan seurakunnan tilaisuuksiin, joihin mielelläni lähdinkin. Joskus aiemmin olin jo ajatellut, että Raamattu on todellisen viisauden lähde ja aloin lukea sitä aivan uudella tavalla.

Minua puhutteli ensimmäisenä se, kun Pietari oli kieltänyt Jeesuksen ja he kohtasivat ylösnousemuksen jälkeen Gennesaretin rannalla. Jeesus kysyi kolmasti Pietarilta; rakastatko sinä minua? Pietari siinä vaikeroi, kyllähän sinä tiedät, veljellisellä rakkaudella rakastan – mutta jumalallisella rakkaudella? Kykenenkö? Kreikan kielellä siinä on nimittäin kaksi eri sanaa rakkaudelle, vaikka suomeksi on vain yksi. Jeesus sanoi silloin Pietarille; kun olet nuori, vyötät itsesi ja vaellat minne tahdot, kun tulet vanhaksi, ojennat kätesi ja joku muu vyöttää sinut, ja vie sinut sinne, minne et tahdo.

Vammautumiseni jälkeen Jeesuksen sanat Pietarille osuivat kohtalokkaasti minun kohdalleni, mutta toisaalta tiesin, että särkynyttä ruokoa hän ei muserra. Kun veriruskeat syntini menneisyydestä kaatuivat päälle, Jumala sanoi, että hän on sovittanut sen kaiken. Sen ymmärtäminen on ollut hetken oivalluksen sijaan pitkä pohdinta. Jeesus on nyt minulle tie, totuus ja elämä.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai