Elämä ei ole ollut helppoa, vaikka olin nuori tullessani Jumalan luo. 15-vuotiaana olin tullut uskoon odottamatta lähdettyäni isovanhempieni kanssa Vapaakirkon kesäjuhlille.

Aikuisena avioiduttuani elin tasaista perhe-elämää Hannun kanssa. Lapsia suurperheeseemme syntyi 10. Eräs vuosi oli minulle kuitenkin hyvin vaikea. Kun muutimme Hämeenlinnaan, kuljin yötkin hautausmaalla ja huusin Jumalaa saamatta vastausta. Kyselin, mitä olen tehnyt, kun Jumala hylkäsi minut. Yhtenä iltana ajoin taas itkien pyörällä Ahveniston mäkeä. Silloin mieleeni tuli: ”Kiitä!” Sanoin, etten voi kiittää, kun ei ole kiitoksen aihetta. Vastaus oli vain: ”Kiitä sittenkin.” Siitä illasta lähtien olen viljellyt kiitosta — kaikissa tilanteissa.

Aloin tulla huonovointiseksi ja 1997 helmikuussa minulla todettiin imusolmukesyöpä. Lähdin sairaalasta kävellen samaa tietä, jolla olin oppinut kiittämään. Sanoin Jumalalle, että jos aikani on lähteä, olen valmis, mutta säälin Hannua ja kymmentä lastani. Hoidot tehosivat, mutta jälkitarkastuksessa kerrottiin, että minulla on toinen, edellistä vakavampi syöpä, johon tehoaa vain kantasoluhoito. Jälleen rankka hoito toimi, ja lokakuussa 1998 olin selättänyt toisenkin syövän!

Koska kantasoluhoitoja oli tuohon aikaan tehty Suomessa vain 150, hoitohenkilökunta ei osannut ohjeistaa tulehdusten varalta. Sain vuoden aikana useita keuhkokuumeita, ja lopulta kunto romahti. Sairauskierteen jälkeen lääkäri huomasi, että onnuin toista jalkaani: jalkaan oli pesiytynyt sieni. Kun 1999 jalka avattiin, luuta oli jo tuhoutunut 25 senttiä. Kipu oli sietämätön! Ja tässä vaiheessa havaittiin, että minulla on kolmas syöpä. Minulle ehdotettiin hoitokotia, mutta halusin omaan kotiin. Hannu laittoi itkien minulle vuoteen pieneen ”yksityishuoneeseen”.

Koin, että paholainen istui huoneessani seitsemän päivää hokien: ”Vieläkö, tyttö, kiität, kun näet, mitä Jumala on sinulle tehnyt.” Vastasin, että minä uskon Isään, Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen ja kiitän sittenkin. Minä pääsin helpolla, minua kiusattiin vain 7 päivää, Jeesusta 40 päivää!

Kivut eivät hellittäneet. Vuoden aikana en nukkunut yhtään kokonaista yötä.   Jalka oli sinipunamusta ja roikkui ”irrallaan”. Painoin 38 kiloa ja olin pelkkää luuta ja nahkaa. Söin 28 sieni- ja antibioottipilleriä päivässä ja join kolme purkillista appelsiinimehua.

Lokakuuhun 2000 asti makasin kotona. Sitten lääkäri halusi tehdä vielä yhden leikkauksen, jonka jälkeen minulle kerrottiin, etten enää koskaan pääsisi eroon pyörätuolista. Mutta heti, kun pääsin kotiin, aloin kävellä kepeillä. Oli käskettävä jalkaa: ”Astu” tai ”nouse”, muuten ei tapahtunut mitään. Näin vaikeavammaiselle ei annettu kuntoutusta, joten Hannu kunnosti kauniita huoneita kuntoutushoidoksi. Näissä huoneissa edelleen emännöin Kynttiläkahvilaani.

Kiitos on jäänyt mieluisimmaksi asiaksi. Kaikessa. Aloitan aamun kiitoksella ja lopetan illalla kiitokseen. Päivän mittaan kiittelen ja koen Jumalan puhuneen minulle, että minun ei ole hyvä valittaa.

Lääkäri on todennut, että olen sienen ja syövän takia invalidi. Tutkimuksissa käyn puolen vuoden välein. Syöpää ei voida leikata. Onnun edelleen, mutta kävelen omin jaloin vastoin kaikkia ennusteita. Lääketieteellisesti olen siis kävelevä — Jumalan — ihme.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai