Vartuin työläiskorttelissa, jossa oli paljon päihteiden käyttöä, väkivaltaa, aggressiivisuutta ja rajattomuutta. Viina vei minutkin mennessään.

Korttelimme kaveriporukkaa yhdistivät vaietut salaisuudet ja häpeä: perheväkivalta, varastelu ja valehtelu. Kaveripiiri jengiytyi. Porukkahenki oli vahva, kun kaikilla oli vähän paha olla. Turvauduin jengiin, koska vanhemmillani ei ison perheen huoltajina riittänyt minulle aikaa. Koulussa tiedostin eriarvoisuuden: olet köyhemmältä asuinalueelta.

Tupakanpoltto tuntui miehekkäältä, ja aloitin sen jo kymmenvuotiaana. Tupakka rentoutti ja vaikutti huumaavasti. Nikotiiniriippuvuus tuli äkkiä. Ensimmäinen päihdekokeiluni oli 13-vuotiaana. Nousuhumala poisti sisäisen kivun, häpeän ja syyllisyyden – mutta ne palasivat moninkertaisina seuraavana päivänä.

Viina vei mennessään. Elämän arvoni oli, että on sama mitä töitä teet, kunhan saat paljon rahaa, jonka voit käyttää päihteisiin ja viihteeseen. Kroppa vaati suurempia annoksia alkoholia. Tein sekalaisia töitä. Pinnani paloi herkästi, ja lopputili tuli – ja se taas antoi syyn juoda. Työpaikat vaihtuivat. Pääsin reissuhommiin, päivärahakeikoille. Rahaa tuli enemmän kuin kerkesin tuhlata. Menin naimisiin ja saimme kaksi lasta. Olin paljon poissa kotoa. Lapset kärsivät, kun kaikki vapaa-aikani meni juopotteluun.

Kun kukaan ei halunnut enää ottaa alkoholisoitunutta miestä töihin, oli helppo heittäytyä työttömyys- ja sosiaaliturvan varaan. Reilut viisi vuotta join täysipäiväisesti, kuljeskelin ryyppyporukoissa ja pelkäsin krapulaa. Olin pohjalla. Rukoilin Jumalalta apua, mutta juominen ja paha olo jatkuivat. Noin vuoden kuluttua rukoilin taas. Sadattelin Jumalalle, ettei hän vastaa. Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että pyysin vaimoa viemään minut hoitoon.

Aloin rukoilla salaa Isä meidän -rukousta, kun huomasin, että sillä oli vaikutusta. Raitistumiseni takia juomakaverit ottivat etäisyyttä ja vaimokin sanoi, etten ole entiselläni. Kun laitoin korkin kiinni, päälle vyöryivät elämän kriisit: avioero, talouskriisit, terveyskriisit sekä lasten ja omat kriisit. Perhe, suku ja yhteiskunta hylkäsivät. Kyselin, miksi Jumala rankaisee minua näin. En kuitenkaan uskaltanut lähteä juomaan. Säilytin salaisen yhteyteni Jumalaan, mutten kertonut siitä kenellekään.

Kuutisen vuotta elin kuin sumussa. Sisäinen tuska oli valtava. Kaverini oli tullut uskoon ja raitistunut, joten käännyin hänen puoleensa. Seurakunnan teetuvassa puolestani rukoiltiin ja syntini julistettiin anteeksi. Tuntui siltä kuin vihan, katkeruuden ja pahan olon mylly olisi pysäytetty sisälläni. Itkin koko viikonlopun uskovan ystäväperheen luona. Jäävuoret sisälläni alkoivat sulaa.

Sain syntini anteeksi sekunnin tuhannesosassa, mutta menneisyyttäni Jumala ei nollannut. Kolme vuotta käsittelin elämäni traumoja ja kipeitä kokemuksia kristityn terapeutin tuella.

Aloitin iltaopiskelun. Kymmenen vuoden työttömyys katkesi, kun pääsin hautausmaalle kesätöihin. Aloin nähdä valoa tunnelin päässä. Opiskelin suntioksi. Toimin ensin haudankaivajana ja siirryin sitten kirkon suntioksi.

Jumala on valmistanut menneisyyteni materiaalista työkalun. Olen kertonut tarinaani vertaistukiryhmissä ja kokemusasiantuntijana oppilaitoksissa.

Äidin ja muiden esirukouksilla on varmasti ollut merkittävä vaikutus elämäni muutokseen. Ilman Vapahtajaa, joka nollaa syntini, ei mikään hengellisyys kanna. Anteeksiantamus ja toipuminen ovat silkkaa Jumalan armoa ja rakkautta.

Koskettiko stoori sinua?

  • Voit ottaa minuun yhteyttä. Laita viestiä.

  • Suodatamme asiattomat viestit.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai