Vaikka olen saanut kokea onnistumista työelämässä, näen kuitenkin tärkeänä palvella Jumalaa ja ihmisiä. Rakennusala on vaikuttanut elämääni, mutta olen ollut rakentajana myös Jumalan valtakunnassa.

Vartuin Vaasan Sundomissa turvallisessa kodissa, jossa arvostettiin työtä ja ahkeruutta. Olen kiitollinen tästä perinnöstä.

Isäni perusti Vaasan Rakennuskorjaus -yrityksen, jossa olen tehnyt elämäntyöni. Aluksi työskentelin suuressa K. E. Nymanin rakennusliikkeessä vastaavana rakennusmestarina 13 vuotta. Koen, että minut on luotu rakentajaksi ja yrittäjäksi, ja sen vuoksi hankin koulutuksen tältä alalta.

Päivittäinen työni on ollut omalla laillaan jumalanpalvelusta, koska näen työni kutsumuksena ja kokopäivätyönä Jumalalle.

Johtajuus ja vastuunkanto työelämässä ja erilaisissa organisaatioissa on tuntunut luontevalta, vaikka se on joskus varsin vaativaa. Olen kokenut johdatusta erilaisissa tehtävissä, jotka liittyvät mm. politiikkaan ja seurakunnan toimintaan sekä lähetys- ja avustustyöhön. Olen toiminut useita vuosia Suomen ICCC:n (Kansainvälinen Kristillinen Kauppakamari) johtajana. Olen myös Beninin ja Israelin kunniakonsuli. Nämä eri tehtävät ovat vaatineet jatkuvaa kouluttautumista ja itsensä kehittämistä.

Läheinen suhde Jumalaan on hyvin tärkeä minulle. Vanhempani tulivat uskoon, kun olin 13-vuotias. Halusin kovasti kokea saman ja pyytää Jeesusta tulemaan elämääni. Se tapahtui vuotta myöhemmin. Sain elämääni aidon ilon ja aivan uuden merkityksen.

40-vuotiaana aloin kaivata Jumalan tuntemista entistä konkreettisemmalla tavalla. Kun kohtasin hänet ja antauduin hänelle, elämäni muuttui paljon jännittävämmäksi, mielenkiintoisemmaksi ja merkityksellisemmäksi. Samaan aikaan aloin tuntea enemmän rakkautta ihmisiä, seurakuntaa ja Jumalan toimintaa kohtaan.

Kohdatessani Jumalan minulle syntyi kaipaus antaa omista varoistani. Sain myös kutsun mennä johtamaan ja tukemaan projekteja mm. Afrikassa ja välittää siunausta taloudellisen tuen muodossa. Silläkin tavoin voi palvella Jumalaa. Anteliaisuus kuuluu hänen luonteenpiirteisiinsä. Olen saanut kokea siunausta elämässäni, ja siksi omastani antaminen on ollut minulle innoittavaa ja olen iloinnut siitä.

Ihmettelen, kuinka monia ovia Jumala on avannut voidakseni palvella ihmisiä eri maissa. Nämä jännittävät tehtävät, joihin minut on johdatettu, ovat antaneet aiheen viime vuonna julkaistuun kirjaani On aika rakentaa, jossa kerron kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on tehnyt elämässäni. Kerron kirjassa myös suurista vaikeuksista ja koettelemuksista, joita olen kohdannut. Jumala on kuitenkin auttanut ja johdattanut minut niiden läpi.

Näiden vaiheiden kautta olen kokenut, että saamme paljon takaisin, kun annamme Jumalan johdattaa elämäämme. Olen saanut elämän suurella E:llä. Olen Jumalalle syvästi kiitollinen siitä, että saan elää elämää, jolla on korkeampi tarkoitus. Olen kiitollinen kaikesta, mitä hän on antanut, ja niistä erilaisista tehtävistä, joita minulle on uskottu. Vaikka olen oikeastaan jo eläkeiässä, haluan jatkaa aktiivisesti tehtävissä, joissa voin palvella Jumalaa.

Uskon, että Jumalalla on suunnitelma jokaisen elämää varten ja että kaikilla meillä on lahjoja, joita voimme käyttää. Minä en ole koskaan katunut sitä, että lähdin seuramaan Häntä.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja