Lapsena pelasimme naapuritalon poikien kanssa jalkapalloa. Taistelun tuoksinassa eräs pojista sai aika tällin polveensa. Jalkapalloa pelanneet tietävät, miltä sellainen voi tuntua! Minä menin suoraan hänen luokseen ja rukoilin Jeesuksen nimessä hänen polvensa parantumista, ja poika nousi maasta ihmetellen ”Miten sinä tuon teit?”

Pikku hiljaa tällainen elämä kuitenkin hiipui. Syy oli luultavasti se, että olin liian vetäytyvä. Olin huomannut, että minulla oli musiikillisia lahjoja, joten aloin harjoittaa niitä. Ajan mittaan koin tässä joitakin traumaattisia asioita, jotka särkivät minäkuvaani. Minusta alkoi tuntua, että jos en soita kyllin hyvin, minua ei hyväksytä muusikoiden keskuudessa. Tämä ajattelu johti ihmisten miellyttämisen tarpeeseen ja myös ylimielisyyteen. Halusin peittää sen mitä oikeasti tunsin.

Pelkästään omaan älyyn ja lahjakkuuteen luottaminen oli suuri ansa. Muutto Helsinkiin ja hyvämaineiseen oppilaitokseen sisään pääseminen eivät lisänneet itsetuntoani. Nyt aloin verrata itseäni toisiin toden teolla! Huomasin, että taitoni eivät olleetkaan kovin suuret ja sen sijaan, että olisin tarttunut härkää sarvista ja alkanut kartuttaa taitojani, aloin paeta todellisuutta alkoholin voimalla.

Koulunpenkillä istumisen sijaan pääsin soittamaan hyvään bändiin, missä tuettiin nuorta kloppia ja sain paremmilta soittajilta oppia. Kuitenkin koko ajan oli kuvassa mukana alkoholi ja myöhemmin alkoi tulla myös hasiksen poltto tavaksi. Tätä pumpulielämää jatkui noin 16 vuotta. Tässä vaiheessa juominen oli jo siinä pisteessä, että ilman sitä en pystynyt toimimaan. Joskus sain aikaiseksi jotain, joskus lopputulos oli katastrofi. Vääjäämättä oli tulossa pohjakosketus.

Herättyäni toista kertaa putkan lattialla muistamatta, miten olin sinne joutunut, aloin ensimmäistä kertaa miettiä, että pitää olla jokin muukin tapa elää elämäänsä. Muistin lukeneeni jonkin hiukan selvemmän kauden aikana Raamatusta Johanneksen 1. kirjeestä sanat: ”Elämä ilmestyi.” Aloin pikku hiljaa hapuilla tätä asiaa kohti. Ymmärsin, että Jeesus on enemmän kuin sana paperilla.

Rupesin saamaan takaisin sitä uskoa, mikä minulla oli ollut lapsena. Minun ”takaisin” uskoon tulemiseni on siis ollut prosessi, jossa minua on vapautettu pikku hiljaa monista siteistä. Ymmärsin, että Jumala halusi vapauttaa minut johonkin. Tyhjää tilaa ei voi olla. Jumala auttoi minua löytämään itseni ja sen, mihin tehtävään Hän oli minut luonut.

Näiden asioiden löytäminen ei käynyt kovinkaan nopeasti, mutta se, että pientä edistystä jatkuvasti tapahtui, oli Jumalan ihme ja antoi voimaa mennä eteenpäin. Elämä on niin suunnaton ja mystinen asia! Siinä eivät parhaatkaan kännit tai hasiskolaukset pärjää. Sain jatkaa elämääni turvautuen vakaasti siihen, että taivaallinen Isäni on minun kanssani, tuli mitä tuli. Oppimalla tuntemaan Hänet, Jeesuksen kautta, uskallan sitoutua Häneen enemmän ja enemmän, mikä taas, paradoksaalisesti kyllä, tekee minut vapaaksi!

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai