Vakava sairaus vei elämänhaluni. Sairaalassa kivun valta murtui. Elämääni tuli ilo ja vapaus.

Elämäni muuttui, kun sairastuin 13-vuotiaana Crohnin tautiin.

Sairauteni on ollut harvinaisen aggressiivinen. Koko lääkearsenaali on käyty läpi ja leikkauksia on tehty yhdeksän. Sairauden myötä terveyteni romahti 10 vuotta sitten. Lopulta elämänhaluni loppui. Ajattelin, että läheisillenikin olisi helpompaa, jos kuolisin. Evoluutioteorian mukaan heikkojen tulee kuolla pois ja vain vahvojen selviytyä. En enää tiennyt, miksi haluaisin herätä seuraavaan päivään kärsimään kivusta. Elämäni tuntui merkityksettömältä.

Olin sairaalassa apaattisena ja masentuneena. Hoitaja kysyi, hakisiko hän tuekseni psykiatrin. Vastasin, että aivan sama, psykiatrit eivät voi kipuani poistaa. Sama hoitaja kysyi, hakisiko hän paikalle sairaalapastorin. Vastasin, että aivan sama, Jumalaa ei ole olemassa. Sinnikäs hoitaja järjesti paikalle molemmat. Ensin tuli psykiatri, joka totesi, että unen laatua pitää parantaa. Sitten huoneeseeni astui sairaalapastori. Hän kysyi varovasti, mitä minulle kuuluu. Olin vihainen. Huusin raivoissani, etten jaksa päivääkään enää kipuja, enkä halua elää.

Pastori ei lähtenytkään pois, vaan kertoi, että hän ymmärtää, ja niin ymmärtää myös Taivaan Isä. Tuhahdin, että jos sellainen olisi olemassa, niin eipä ainakaan enää vilkaisisi minuun. Silloin sairaalapastori kertoi, kuinka hänen uhmaikäinen lapsenlapsensa saa välillä raivokohtauksia. Kun sama lapsi haluaa itkien syliin, mummo ottaa syliin. Pastori jatkoi, että Taivaan Isä haluaa samalla tavalla nostaa kipeän ja uupuneen Jennin syliinsä, lohduttaa ja rauhoittaa. Jumala ei pelästykään raivoani. Hän tuntee minut sisintäni myöten. Mikään ei saa häntä kääntämään minulle selkäänsä. Hän rakastaa minua ja odottaa takaisin.

Jotain tapahtui sisimmässäni. Olin pitänyt uskonasioita turvattomien ihmisten kehittelemänä teoriana, jonka avulla he uskaltavat elää pahassa maailmassa. Voisiko Jumalaan uskoa olematta höyrähtänyt hölmö? Jotain Jumalan olemuksesta oli aukeamassa minulle.

Vakuutuin kristittyjen tiedemiesten tutkimusten kautta Raamatun luotettavuudesta. Sen jälkeen eräällä sairaalajaksolla selasin löytämääni kirjaa Jeesuksen kärsimyksistä. Kuvat kertoivat Jeesuksen vangitsemisesta, ruoskimisesta ja kidutuksesta. Tuntui käsittämättömältä, että hän teki kaiken vapaaehtoisesti, syyttömänä. Kuva Jeesuksesta kantamassa ristiään kohti Golgataa puhutteli valtavasti. Hän kantoi ristille minunkin syntini ja sairauteni, jotta minullakin olisi iankaikkinen elämä. Senhetkinen kipuni ei ollut enää mitään verrattuna Jeesuksen kärsimykseen. Tunsin valtavaa kiitollisuutta ja polvistuin aulan lattialle. Tuona hetkenä Jeesus tuli elämääni.

Kivut eivät poistuneet, mutta ne oli helpompi kestää. Neljä vuotta sitten sain vielä vakavan vatsakalvontulehduksen ja verenmyrkytyksen. Silloinkin sain kokea Jumalan läsnäoloa. Korvissani alkoi soida laulu ”Silloin kun en itse jaksa rukoilla”. Se rauhoitti yliluonnollisella tavalla. Tiesin, että selviäisin. Olin kolme kuukautta sairaalassa erittäin huonossa kunnossa. Nämä kokemukset saivat vanhempanikin ankkuroitumaan Jeesukseen.

Nyt elän Crohnin taudin suhteen oireettomana. Elämä yhdeksän leikkauksen jälkeen kehittyneen lyhytsuolisyndrooman kanssa on haasteellista. Olen kuitenkin arjesta ja elämästä äärettömän onnellinen. Elämä Jeesuksen kanssa on ihanaa.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja