Keski-ikäisenä mieleeni nousivat kysymykset elämän tarkoituksesta. Sekä merkillinen kaipaus.

Sinä elokuuna olin täyttävä 50 vuotta. Elämä oli ollut siihen saakka melko tasaista. Olimme kasvattaneet lapset, mies oli tuonut leipää pöytään muurarina ja minä ollut lasten kanssa kotosalla. Olin kuitenkin sisäisesti jotenkin rauhaton. Mieleeni nousi kysymyksiä, mikä tarkoitus tällä elämällä oikein on. Elämässäni ei ollut erityisiä vaikeuksia, mutta kyselin kuitenkin elämän mieltä ja tarkoitusta ja kaipasin jotain suurempaa.

Kävin tuolloin melko säännöllisesti juttelemassa muuan kylässämme asustelleen mummon luona. Autoin häntä arjen askareissa ja jaoimme elämän taipaleen asioita keskustellen.

Joulun jälkeen poikani tuli uskoon. Uskovan ystäväni iloitessa poikani elämänmuutoksesta mietin, että ehkä minunkin olisi hyvä tehdä sama ratkaisu. Keväällä sukulaismiehen hautajaisissa muuan sukua oleva evankelista sanoi minulle, että Jeesus kutsuu minua pelastukseen. En pitänyt noita sanoja pahoina, olivathan uskonasiat minulle periaatteessa tuttuja jo lapsesta saakka.

Elämän tarkoitusta ja mieltä pohtivat kysymykset polttelivat edelleen mielessäni. Toukokuussa järjestettiin hengellinen tilaisuus Ähtärin yläasteella, jonne suuntasin kulkuni. Ajattelin, että josko tuolta löytyisi vastaus etsintään. Menin tilaisuudessa puhujan luokse eteen ja luovutin elämäni Jeesukselle. Se oli tietoinen ratkaisu. Tunnekuohua en kokenut siinä hetkessä.

Seuraavana päivänä mieleeni hiipi epäilyksen ajatus, ettei Jeesus olekaan pelastanut minua. Samalla minulta meni ruokahalu. Kun yö laskeutui, en saanut nukuttua. Näitä hankalia päiviä oli muutamia, kunnes eräänä yönä tapahtui jotain merkittävää. Makasin petissäni valveilla silmät kiinni enkä saanut unta. Yhtäkkiä kuulin valtavaa pauhinaa. Aukaisin silmäni ja näin, kuinka huoneen yläkulmasta tuli kirkkaita valoja minua kohti ja ne täyttivät sisimpäni. Tuon ihmeellisen hetken jälkeen sain sieluuni rauhan.

Uskoontulo ei tuonut ulkoisesti elämääni suurta muutosta. Elämäni oli ollut tasaista perheenäidin elämää.

Kävin tapaamassa tuttua mummoa kotikylälläni. Kerroin hänelle, että olin tullut uskoon. Silloin vanhus sanoi, että hän oli aiemmin arvellutkin, että näin tulisi tapahtumaan. Olin kuulemma puhellut hänelle kevään mittaan siihen malliin.

Uskoontulon myötä minulle tuli into lukea Raamattua ja minun oli päästävä mahdollisimman usein hengellisiin tilaisuuksiin. Aina se ei ollut kuitenkaan mahdollista, koska asuimme melko kaukana Ähtärin keskustasta eikä minulla ollut autoa. Pyhäpäivinä pääsin onneksi hengellisiin tilaisuuksiin.

Löysin seurakunnasta hengellisen kodin ja oman paikkani. Varsinkin sitten, kun muutin Ähtärin keskustaan, ryhdyin auttamaan vapaaehtoisena seurakunnassa. Olin mukana keittiöllä ja siivosin. Lastenleireillä olin laittamassa ruokaa monena, monena kesänä.

Elämäni suuresta käännekohdasta on aikaa jo yli 30 vuotta, mutta voin sanoa, että usko merkitsee minulle edelleen paljon. Uskossa minulla on perusturva, joka ei horju. Saan turvata Jeesuksen pelastustyöhön ja luottaa Taivaan Isään kaikessa elämässäni.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 040 701 2929 tai