Synnyin olympiavuonna 1952 Kärkölän Korkeen kylässä. Vanhempani olivat maanviljelijöitä, ja meillä oli myös karjaa. Meitä oli kaksi lasta, minä ja vanhempi siskoni. Äitini luki Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Kirkossakin hän kävi silloin kun sai kyydin. Isäni oli työn touhussa. Lapsuuteni oli turvallista ja työntäyteistä.

Rippikoulussa sain jonkinlaisen pohjan hengelliseen elämään. Isä meidän -rukous tuli rukoiltua joka ilta. Parikymppisenä avioiduin ja muutimme Lahteen. Meille syntyi yksi poika. Elämämme ylle alkoi kuitenkin kerääntyä tummia pilviä, ja muutaman vuoden päästä olin viikonloppuisä. Pikku hiljaa viikonloput alkoivat kulua paikallisissa kuppiloissa toisten samanmielisten seurassa.

Tämä elämäntapa tuli kuitenkin aikanaan tiensä päähän: menetin kiinnostuksen juomiseen, krapula meni jatkuvaksi korjailuksi, elimistö reistaili ja henkinenkin krapula vaivasi. Viisikymppisenä aloin kokea kuolemanpelkoa. Asia oli mielessä, jos ei aivan päivittäin niin ainakin viikoittain. Sekin askarrutti, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Mieltäni painoivat myös nuorempana isän kanssa haastetut riidat. Isän kuolinvuoteella pyytelin häneltä anteeksi, vaikka isä ei ollut siinä vaiheessa enää tajuissaan. Hän kuolikin seuraavana yönä.

Seuraavina vuosina juomiseni harveni. Samassa talossa asui nainen, jonka kanssa ystävystyin, ja sekin vähensi tarvetta juomiseen. Muutama vuosi sitten postiluukustani kolahti eräänä alkukesän päivänä hengellinen kirja Tie Jeesuksen luo. Siirsin kirjan hyllyyn.

Syksyllä tuo kirja sattui käteeni ja aloin lukea sitä. Kirjan kautta minussa virisi toivo paremmasta elämästä. Kirjan välissä oli kortti, jolla tilasin kirjeellisen raamattukurssin. Kurssi avasi minulle Raamattua, ja innostuin lukemaan sitä myös itse. Kolmen kuukauden kuluttua rukoilin taas anteeksi sitä, että olin riidellyt isän kanssa. Nyt tunsin, että se synti annettiin anteeksi — kuten kaikki muutkin synnit, jotka tulivat silloin mieleeni. Oloni oli kevyt ja huoleton. Myös kuolemanpelko hävisi kokonaan. Tästä rukouksesta elämäni muuttui. Nyt minulla on sisäinen rauha.

Kävin ostamassa läheisestä kirkosta hengellistä luettavaa. Mielessäni oli myös eräs toinen seurakunta, jossa aloin käydä ja pian liityin siihen. Seurakunnasta sain ystäviä ja toimintaa.

Odotan sitä hetkeä, kun kohtaan Jeesuksen, minun Vapahtajani!

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai