”Tässäkö tämä nyt oli”, huokasin pimeän meren pohjassa 26 metrin syvyydessä, kun ilma alkoi säiliöistä ehtyä. Pitelin kädessä irronnutta yhteysköyden päätä. Pyristelyt pintaa kohden tuntuivat turhilta, joten repäisin sukellusnaamarin irti. Avasin suuni ja kaikki hävisi pimeyteen.

Muutaman kymmenen minuutin päästä pelastushelikopterissa lääkäri totesi minut kuolleeksi. Meilahden sairaalassa ennen ruumishuoneelle vientiä sydän alkoi kuitenkin yllättäen lyödä. Se oli professorin mielestä täydellinen ihme. Neljän sairaalapäivän jälkeen todistin sukeltamalla, että kaikki oli taas kunnossa.

Oikeastaan minun ei pitänyt Hangon Lappohjan kertausharjoituksissa lainkaan sukeltaa, sillä olin flunssan vuoksi sukelluskiellossa. Uhmakkaaseen sukellukseen vaikutti kosteaa edellisiltaa enemmän lapsena hylätyksi tulleen ihmisen suunnaton näyttämisen halu. Todistelin toisille omaa kelpaamista. Siihen kaatuivat paljolti myös ihmissuhteet ja avioliitot.

Kun toiset motocrossin ajajat olivat vapaalla, minä treenasin aina. Mottona oli, ettei pääasia ole voitto vaan ylivoimainen voitto. Sekään ei riittänyt. Kun sukelsin Afrikassa työpäivän päätteeksi satamanosturista haita vilisevään mereen, halusin, että kaikki tulevat katsomaan.

Vaikka leikekirjat edelleen kertovat, mitä kansallisesti arvostettuja voittoja Mickos oli viikonloppuna saavuttanut, se ei tuntunut miltään. Pelkäsin, että ensi kerralla epäonnistun. Nyrkkeilyn koin vastenmieliseksi, kun ensi kisassa voimaa käyttäen tyrmäsin itseäni taitavamman vastustajan.

Ulospäin meriittilista oli hulppea: moottoriveneellä kolme Ruotsisalmen ajojen voittoa, uppopalloa maajoukkueessa, motocrossissa kaksi Suomen mestaruutta ja erikoislisenssillä kisoja Ranskassa, Belgiassa ja Andorrassa.

Kun lapsena isä oli hyljännyt perheemme ja verisyöpää sairastava äiti joutui olemaan hoitojen vuoksi poissa kotoa, vietin aikaa isoäidin kanssa. Hän opetti rukoilemaan. Iso vastaus oli, että ennustetun vuoden sijaan äiti sai elää vielä 26 vuotta.

Vuosi 1990 muutti täysin elämäni. Työkaveri kysyi yllättäen: ”Saanko rukoilla syntisi anteeksi?” Kyyneleet nousivat silmiini. Olin Jumalan lapsi. Synnit oli upotettu meren syvyyksiin.

Sain kokea myös Jumalan parantavaa voimaa. Varjoainekuvaus oli osoittanut syyn massiivisille kivuille: munuainen oli täynnä syöpäkasvainta. Koepalan otto ja leikkaus piti toteuttaa maanantaina. Ajelin kotiin Hyvinkäältä, kun kivut yllättivät. Kaksi kertaa ne väistyivät rukouksella, Pernajassa oli pakko pysäyttää auto. Huusin kirjaimellisesti Jumalaa avuksi. Aloin vuotaa hikeä niin että vaatteet ja auton penkki kastuivat läpimäriksi. Kaadoin kengästä puoli desiä vettä pois. Tunsin, miten selkääni operoitiin. Soitin kotiin, ettei leikkausta tarvita, koska Jeesus on parantanut minut. Sairaalassa otettiin koepala, mutta mitään leikattavaa ei enää ollut.

Toisen kerran käsi repesi Neuvostoliitossa kilpaa ajaessani. Paranemisen jälkeen väärään asentoon jäänyt hauis olisi vaatinut ison operoinnin. Jeesus paransi sen kotikokouksessa.

Löysin omimman auttamismuotoni lasten- ja päihdeleirien ohella leipäkirkoista ympäri Kymenlaaksoa.

Jumalan suunnaton rakkaus on toteutunut myös sisimmän parantumisena. Osaan nyt iloita rakastamisen ihmeestä ja uudelleen löytyneestä suhteesta omaan isään.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja