Minun lapsuuden perheeni hajosi ollessani kuusivuotias. Muutimme äidin luo kahden sisarukseni kanssa ja isää näimme vain lomilla tai viikonloppuisin. Äiti tahtoi suojella meitä ja asetti tiukat rajat, mikä vain lisäsi minun kapinaani. Halusin päättää itse asioistani ja olla vapaa. Niinpä jo 15 -vuotiaana lähdin opiskelemaan keramiikkaa kauas kotoa. Asuin viikot asuntolassa, jossa vietettiin villiä ja vapaata opiskelijaelämää ja meno yltyi monesti aika hurjaksi.  Lopulta ystäväni ja kämppäkaverini yrittivät itsemurhaa asunnossamme. Löysimme heidät ja saimme ajoissa ambulanssin paikalle, mikä todennäköisesti pelasti molempien hengen.

Tuo tapaus jäi valtavaksi mustaksi möykyksi minun sisälleni moneksi vuodeksi. Minut valtasi vahva viha, masennus ja itsetuhoisuus. Koulunikin jäi kesken ja jouduin sairaslomalle masennukseni takia.

Välillä oli parempia aikoja, varsinkin jos jaksoin pysyä erossa alkoholista. Itseäni ”lohduttaakseni” haudoin usein ajatuksia itsemurhasta. Silloin ainakin tämä tuska loppuisi, ajattelin. Mielessäni pyöri ajatuksia: Miksi elän? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Rakastaako kukaan oikeasti? Tuskastuin, kun en löytänyt elämälleni tarkoitusta.

Eräs ystäväni oli tullut uskoon ja rukoili minun puolestani muiden seurakuntalaisten kanssa. Hän kutsui myös minut mukaan seurakuntaan ja koin siellä, että Jumala puhutteli minua. Koin rakkauden läsnäolon ja ajattelin, että tämä on sitä, mitä olen etsinyt. Tilaisuuden jälkeen meni vielä muutamia päiviä ennen kuin tein ratkaisuni. Niiden päivien aikana koin vahvaa synnintuntoa ja tajusin, että minä en ole matkalla taivaaseen. Siihen asti olin luullut, että kaikki pääsevät taivaaseen.

Kun sitten menin taas tilaisuuteen mukaan, eräs nainen rukoili puolestani ja kerroin hänelle haluavani antaa elämäni Jeesukselle. Koin valtavan puhdistuksen ja keveyden tunteen, kuin tuli olisi mennyt läpi kehoni. Kaikki se tuska ja paino, joka oli painanut minua maahan monen vuoden ajan, otettiin siinä hetkessä pois harteiltani. Tuntui kuin olisin ollut puoli metriä ilmassa. Tätä tunnetta kesti useamman päivän. Alkoholi ja tupakka saivat pian jäädä, tajusin että olin niistä vapaa. Rauha ja ilo täyttivät mieleni.

Uskoontulon jälkeen eheytymisprosessini on kestänyt melko kauan ja se on ollut välillä kivuliastakin, kun on myös terapiassa käsitellyt elämänsä asioita. Lohdullista on ollut, että Jumala luo minun sisimmässäni uutta ja entistä parempaa rikki menneen tilalle, kun vaan minä itse suostun siihen prosessiin.

Minulle tuli heti halu kertoa evankeliumia myös muille. Koin hyvin pian kutsun Jumalan valtakunnan työhön ja olen siitä asti ollut seurakunnan toiminnassa tavalla ja toisella mukana. Olen saanut Jumalalta paljon asioita, joista en uskaltanut uneksiakaan. Elämään on tullut ilo, vapaus, tarkoitus ja ihana perhe. Minä luulin elämäni olevan ohi jo 19 -vuotiaana, mutta Jumala oli eri mieltä, siitä minun elämäni vasta alkoi!

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai