Syvä häpeän tunne sai minusta otteen ja muodostui osaksi identiteettiäni jo nuorena. Hoitamatta jääneet sodan kivut olivat jättäneet jälkensä isääni tehden hänestä kovan kasvattajan. ”Se ei ollut kipeeks vaan häpeeks”, sanoi isäni kotona luunappeja antaessaan.

Koulussa luokkajako leimasi minut huonoksi, sillä olin kylän köyhimmästä perheestä. Minua halveksittiin. Koulukaverini haukkuivat minua juutalaiseksi, sillä adventisteina vietimme sapattia. En pärjännyt hyvin koulussa, enkä saanut tukea opettajaltanikaan – päinvastoin alaspainavat kommentit heikensivät entisestään huonoa itsetuntoani. Sen jälkeen koko elämäni on ollut rippeiden kasaamista.

Äitini tuli uskoon, kun olin pieni. Hän näytti esimerkin kristittynä elämisestä ja vahvasta uskosta. Kun kulkureita kiersi pula-aikana etsimässä majapaikkaa, niin ihmiset tiesivät, että Pappisille kaikki olivat tervetulleita. Vaikka olimme hyvin köyhiä, äidin usko ilmeni hänen sanoissaan ”ruoka ei talosta antamalla lopu”. Äitini lempeys ja lähimmäisenrakkaus vaikuttivat radikaalisti koko perheeni tulevaisuuteen. 15-vuotiaana päätin seurata hänen esimerkkiään ja tulin myös itse uskoon.

Heikkoon koulumenestykseeni nähden pidän merkittävänä myöhempiä opintojani. Opiskelin karjataloutta 1970-luvulla ja kävin aikuisiällä lukion loppuun. Myöhemmin opiskelin vielä tuotekehitysinsinööriksi. Olen ihan pienestä pitäen ollut utelias ja halunnut tietää erilaisten koneiden ja laitteiden toiminnasta ja rakennella milloin mitäkin. Kerran tein mekaanisen puupyssyn ja erehdyin viemään sen kouluun. Jälki-istuntoahan siitä seurasi.

90-luvun loppupuolella olin tilanteessa, jossa tein kovasti töitä erään keksintöni myötä perustetussa yrityksessä. Liikeideassa oli potentiaalia, mutta meillä oli yritysjohdon kesken erilainen käsitys seuraavista siirroista. Valtava työmääräni, nopeaan kasvuun liittyvät riskit sekä lopulta luottamuspula yritysjohdon kanssa johtivat loppuunpalamiseeni. Sain vatsahaavan ja aloin kärsiä unettomuudesta. Vaikka menin nukkumaan kuinka väsyneenä tahansa, niin sama masentava filmi lähti välittömästi pyörimään silmissäni.

Masennuin niin vakavasti, että haudoin itsemurhaa. Kävin masentuneenakin kirkossa, mutta en jaksanut enää rukoilla. Mieleni oli jo hautausmaalla, jota ohi mennessäni aina silmäilin. En ymmärtänyt tarvitsevani apua, ennen kuin eräällä sairaalakäynnillä hoitaja näki tilanteeni ja ymmärsi ehdottaa sopivaa hoitoa. Pelkäsin, että joku näkee, kun menin ensimmäistä kertaa mielenterveystoimistoon.

Kävin terapiassa viisi vuotta ja sain avun loppuunpalamiseeni. Nykyään olen kokemuksistani avoin ja rohkaisen muitakin pitämään matalaa kynnystä avun hakemisessa. Olen mukana seurakuntien yhteisessä sururyhmätyössä. Masennus- ja terapiakokemukset ovat antaneet minulle työkalupakin muiden auttamiseen ja tehneet minusta hyvän kuuntelijan.

Nykyään kehitän vihreän energian tuotteita ja teen tuotekehitystä eri yrityksille. Olen saanut Luojalta kyvyn nähdä kehitettävän laitteen jo etukäteen ja usein yöllä nukkuessani aivot prosessoivat ongelman niin, että tuote on aamulla valmis. Olen kehittänyt monen eri alan tuotteita. Joskus tulee vaikea tilanne eteen. Silloin voin kääntyä pyytämään Jumalalta apua, ja se antaa turvallisen tunteen. Haluan käyttää talenttiani yhteiskunnan ja ympäristön hyväksi. Uskon, että Jumala haluaa olla mukana kaikessa, mitä teemme. Olen hyvin kiitollinen hänen rakkaudestaan, anteeksiantamuksestaan ja huolenpidostaan elämässäni.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja