Jari: Eräänä marraskuisena päivänä vuonna 2011 menimme tuttavamme luokse kylään. Hän riehui huumehöyryissään aseen kanssa ja ampui Hannaa. Tämä ei kuitenkaan vielä ollut biletyksen ympärillä pyörivän elämämme pohjakosketus, vaan vasta ensimmäinen sysäys kohti katkeamispistettä. Olimme tavanneet toisemme vuonna 2007 porilaisen huoltoaseman parkkipaikalla, jonne paikallisella nuorisolla oli tapana kokoontua autoilla kaupungilla ajelun välillä. Meillä molemmilla olivat asiat sujuneet päällisin puolin hyvin: Hanna oli kouluttautunut leipuri-kondiittoriksi ja teki alkuun sen alan töitä, kunnes selkä ei enää kestänyt raskaiden jauhosäkkien nostelua. Minä olin suorittanut elektroniikka-asentajan tutkinnon ja jatkoin opiskelua sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi ammattikorkeakoulussa. Alkoholi ei ollut minulle vieras asia, mutta sen kulutus lisääntyi ammattikorkeakoulun opiskelijabileissä.

Hanna: Muutimme yhteen vuoden seurustelun jälkeen. Alku sujui hyvin: nautimme omasta vapaudesta ja kävimme töissä, kun niitä oli. Noin kolmen vuoden kuluttua alun onni oli vaihtunut parisuhteen arkeen ja riitelyyn, pahaan mieleen ja loukkauksiin – tunne-elämä oli molemmilla ailahtelevaista eikä rakkautta tahtonut löytyä. Myös minun vaikeat lapsuudenkokemukseni, jotka olivat jääneet käsittelemättä sekä Jarin kylmä tapa ilmaista tunteita vaikuttivat taustalla.

Jari: Tilanne paheni ampumavälikohtauksen myötä. Luoti lävisti Hannan käden ja matkasi jalkaan saakka. Parin viikon sairaalajakson ja parin kuukauden kipsin pitämisen jälkeen alkoi käden kuntoutus. Käden parannuttua aloimme käydä baarissa usein. Kaikki paha olo tähänastisesta elämästä oli liikaa, ja valtava masennus täytti mielen ja Hannan elämänhalu lähti. Olo oli sen kaltainen, ettei sitä voinut enää inhimillisesti itse kantaa. Edes hetkellinen helpotus kaikkeen tuskaan oli tervetullutta, enää ei jaksanut välittää, mistä se helpotus tulisi. Nuoruuden kaverit toivat mukaan kannabiksen käytön. Kannabis alensi kynnystämme kokeilla muita huumeita, ja näin ollen tilaisuuden tullen kokeilimme myös ekstaasia. Kerran, kun sitä ei ollut, oli toisella amfetamiinia kokeiltavaksi. ”Viivojen vetämisestä” bile-iltoina tuli pikku hiljaa tapa. Kun olimme ottaneet ekstaasia, olimme seuraavina päivinä vihaisia ja ärtyneitä. Pahaa oloamme lievitimme kannabista poltellen.

Hanna: Alkuvuodesta 2013 tilanne kärjistyi, kun baarissa vietetyn kostean ja amfetamiinihuuruisen illan jälkeen välillemme puhkesi järkyttävä riita, jonka päätteeksi Jari lähti kotoa ovet paukkuen. Minä olin henkisesti ja fyysisesti niin loppu, että vajosin itkien makuuhuoneen lattialle. – Jumala, jos olet olemassa, tässä olen, rukoilin itkien. Se oli ihmeellistä! Tunsin, kuinka valtava rakkaus ympäröi minut ja Jumala ikään kuin otti minut syliinsä. Tunsin olevani kuin lämpimässä kuplassa makuuhuoneen lattialla ja koin rakkautta, jollaista en ollut aikaisemmin saanut osakseni. Ymmärsin heti, että kyse on Jumalan läsnäolosta. Jo seuraavana päivänä aloin lukea Raamattua, jonka kautta Jumala puhui minulle ja opetti, että olen hänelle niin arvokas, että hän haluaa elämäntyylini muuttuvan.

Jari: Hanna ei heti kertonut kokemastaan minulle mitään, vaikka näin kyllä selvän muutoksen Hannassa.

Hanna: Halusin tutustua asioihin yksin. Rukoilin ja luin paljon hengellistä kirjallisuutta sekä kuuntelin hengellistä musiikkia, joiden kautta Jumala teki työtään minussa. Noin viikkoa myöhemmin olin polvillani lattialla rukoilemassa, ja koin Pyhän Hengen paljastavan syntisyyteni Jumalan edessä. Tunsin itseni likaiseksi, ja koin että Jumala antoi sanat suuhuni, kun tunnustin tehneeni syntiä ja pyysin Jumalalta syntejäni anteeksi Jeesuksen tähden. Muutamaa päivää myöhemmin sanoin rukouksessa Jeesukselle: – Olen sinun, annan elämäni sinulle. Koin Jumalan sanovan minulle hyvin selvästi, että olen hänen rakas lapsensa. Silloin tiesin olevani uskossa.

Jari: Keskinäiset välimme sen sijaan kiristyivät. Kun eräänä iltana räyhäsin, Hanna kysyi, voisiko hän rukoilla puolestani. Vastasin myöntävästi ja Hannan rukoillessa pyysin itsekin, että Jumala koskettaisi minua. Minä en yleensä helposti itke, mutta nyt kyyneleet alkoivat virrata vuolaana, ja niistä muodostui lattialle lammikko. Sisimpääni tuli hyvä olo, jota kesti pari viikkoa. Jumala alkoi ohjata elämäämme uuteen suuntaan ja auttoi meitä kumpaakin pääsemään vähitellen irti päihteistä ja koko siihenastisesta elämäntyylistämme. Kannabiksesta luopuminen oli vaikeinta, mutta parin kuukauden päästä sekin jäi. Lopulta pääsimme molemmat irti myös tupakasta. Jumalan kohtaamisen myötä meidän keskinäinen suhteemme lujittui ja alkoi hiljalleen eheytyä, ja pian uskoon tulomme jälkeen menimme naimisiin. Ensimmäinen lapsemme saikin syntyä päihteettömään, onnelliseen kotiin.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai