Sairastuin v. 1976 diabetekseen ja koko lapsuuteni ja varhaisaikuisuuteni sokeritasapainoni heittelehtivät kovasti. 1990-luvun loppupuolella aloin käyttää alkoholia yhä enemmän. Se ja diabetes eivät ole hyvä yhdistelmä hermoille. Niinpä v. 2005 ensimmäiset oireet polyneuropatiasta alkoivat näkyä. Menin käymään diabeteshoitajan vastaanotolla. Hän halusi vilkaista jalkojani. Ne olivat jokseenkin normaalit, mutta olin jo jonkin aikaa tuntenut, että kantapäässäni oli pieni ’vekki’. Luulin astuneeni kiveen, mutta hoitaja irroitti jalastani n. 6 mm pituisen rautapiikin ja ihmetteli, enkö ollut tuntenut lainkaan kipua. Tämän jälkeen hän lähetti minut TYKS:iin neurologiseen tutkimukseen. Siellä todettiin, että tuntoaistini jaloissa oli todella huono. Sairauteni paheni ja kärsin toistuvasti kuumeilusta. Oikea isovarpaani leikattiin ja paria vuotta myöhemmin kaksi muutakin varvasta jouduttiin amputoimaan.

Syksyllä 2007 kävin kasteella Hattulan Kotikirkossa. Minun puolestani rukoiltiin hurjan paljon ja olen siitä kaikille erittäin kiitollinen.

Sairauteni II-vaiheeseen liittyi ns. katkokävely. Jo normaali kauppareissu tuotti vaikeuksia. Jatkuvat hermosäryt veivät elämästä ilon. Yöllä saatoin herättää perheeni suoraan huutoon. Vuonna 2009 sain hieman helpotusta olooni, kun pitkän odotuksen jälkeen minut hyväksyttiin hoito-ohjelmaan, jossa vatsaani asennettiin kipustimulaattori. Tunsin jaloissani lämmintä tärinää eivätkä aivoni rekisteröineet kipuja enää niin paljon. Jouduin silti käyttämään päivittäin vahvoja, huumaavia lääkkeitä.

Sunnuntaina 6.2.2011 oli ihana missioilta Tampere Areenalla. Pekan johtaessa meitä ylistykseen eräs ystävä meni eteen ja sanoi: ”Jumala antoi äsken sanan: Olet jo parantunut vaivoistasi, mutta et tiedä sitä vielä itse. Mene ja tutki itseäsi ja käy lääkärissä.” En tuossa vaiheessa tuntenut mitään erikoista, paitsi mahtavaa oloa ylistyksen pauhussa. Kokouksen jälkeen ajelimme Hattulaan ja kotona kävin Facebookissa. Ystävä oli laittanut linkin bambuser.fi -sivustolle ja avasin linkin. Klikkasin sivulla satunnaisesti ”jostain kohtaa”. Kun kuva lähti rullaamaan, ystäväni ilmestyi ruutuun ja kertoi saman viestin uudelleen. Silloin tuntui, kuin lekalla olisi lyöty päähän! Laitoin siltä istumalta stimulaattorin pois päältä. Olin toiveikas, koska olin ollut muutaman päivän ilman särkyjä! Olin useamman viikon stimulaattori suljettuna, kunnes aloin vähentää lääkkeitä. Tuo aika oli todella rankkaa. En ole koskaan käyttänyt huumeita päihtyäkseni, mutta kunnioitan valtavasti niitä, jotka ovat päässeet irti huumekoukusta. Vaihdoin paitaa monta kertaa päivässä. Olen siis käynyt läpi saman, kuin monet tuntemani entiset narkomaanit. Vähensin lääkkeitä noin vuoden ajan, koska niitä ei saanut lopettaa kerralla.

Kesällä 2011 sairaalassa ollessani otin puheeksi stimulaattorin poistamisen. Oma lääkärini ei ensin ajatuksesta pitänyt, mutta lopuksi sain lähetteen sairaala Ortoniin. Kun keskustelin leikkaavan lääkärini kanssa, hän oli todella innostunut siitä, että kaikki hermosärkyni olivat loppuneet. Lokakuussa 2011 laite poistettiin Helsingissä.

Minulla on edelleen jonkin verran ongelmia jalkojeni kunnon suhteen. Pieniä haavoja syntyy ja ne tulehtuvat helposti. Jaloissa on edelleen katkokävelyä ja tunnottomuutta. Mutta olen varma, että se päivä ei ole kaukana, jolloin Vapahtajani, Jeesus Kristus, tekee minut kokonaan uudeksi ja terveeksi! Isä Jumala ei anna meidän kärsiä piiruakaan yli sen, minkä me kestämme ja minkä hän sallii.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai