Minulla oli onnellinen lapsuus 4-henkisen perheen kuopuksena. Vietin kesät maalla mummolassa siskoni ja serkkujeni kanssa ja välillä tätieni luona. Myöhemmin vanhempani ostivat rantapaikan, ja olimme siellä paljon. Elimme tavallista keskiluokkaista elämää.

Opin lukemaan jo ennen kouluun menoa, ja pärjäsin koulussa aina hyvin. Itsetuntoni on vahva enkä antanut muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omiin päätöksiini. Lukioon mennessäni punk-kulttuuri oli rantautunut Suomeen, ja sen myötä heräsin elämään. Aloin ajatella omilla aivoillani, enkä tyytynyt ajelehtimaan massan ja muoti-ilmiöiden mukana. Minusta tuli siis punkkari ja myös rauhanaktivisti, ja olin aktiivisesti mukana ympäristöjärjestöissä. Halusin muuttaa maailmaa paremmaksi. Uskoin ihmiseen ja hänen kykyynsä tehdä yhteisestä maapallostamme parempi paikka. Kiersin monilla festareilla ja konserteissa, sillä myös musiikilla oli suuri merkitys elämässäni, heräsinhän sen kautta elämään.

Sitten siskoni tuli uskoon. Olimme aina olleet hyvin läheisiä, ja ajattelinkin, että minunkin on tehtävä ratkaisuni Jumalan suhteen joskus, sillä jotenkin tiesin, että Jumala on olemassa. Ajattelin kuitenkin miettiväni asiaa sitten vasta joskus vanhana. Nyt olen nuori ja haluan elää!

Jumalalla oli ilmeisesti muuta mielessä. Lähdin pian ylioppilaskirjoitusten jälkeen Ruotsiin kehittämään entisestään ruotsin kielen taitojani sekä opiskelemaan kasvisruoan valmistusta, koska olin siirtynyt kasvissyöjäksi. Päädyin siskon vaikutuksesta pieneen syrjäiseen kylään, paikkaan, jossa en tuntenut ketään. Luontoihmisenä vietin kaikki vapaa-aikani metsissä samoillen eväät, kartta ja kamera repussa. Erään kerran olin jälleen kiivennyt jonkun korkean mäen päälle ja ihailin edessä avautuvaa kaunista maisemaa järvineen ja kaukana sinisinä siintävine mäkineen. Tunsin oman pienuuteni maailmankaikkeudessa ja jostakin kumpusi mieleeni Psalmin sanat: ”Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” (Ps. 8:4,5) Ihmettelin, miksi Jumala oli pitänyt minusta niin hyvää huolta. Olinhan saanut kaikki, mitä olin halunnut, ja minulla oli kaikki muutenkin hyvin. Miksi Jumala piti minusta huolta, vaikka minä en ollut välittänyt hänestä?

Olin lapsena käynyt perheeni kanssa kirkossa ja mummolassa perheleirillä kesäisin – niiltä ajoilta kai nuo sanat olivat mieleni sopukoihin kätkeytyneet. Murrosikäisenä olin jättänyt kirkossakäynnit, sillä Jumala ei merkinnyt minulle henkilökohtaisesti mitään. Ekologiaa opiskelleena olin kuitenkin vakuuttunut, että näin toimiva systeemi sen pienine tarkkoine yksityiskohtineen ei voi olla sattuman tulosta, vaan Jumalan on täytynyt maailma luoda. Myöskään tämä vain silmänräpäyksen kestävä elämämme ikuisuuteen verrattuna ei voi olla vain sattumaa, vaan silläkin täytyy olla joku tarkoitus ollakseen mielekästä.

Halusin tietää, mitä Raamatussa oikein kerrotaan, mutta koska se on kovin paksu kirja ja minä malttamaton, niin päädyin lainaamaan naapurissa asuvalta vanhalta suomalaisrouvalta Ikuiset kertomukset -kirjasarjan. Siitä oli hyvä aloittaa. Koska lähes kaikki työtoverini sattuivat olemaan suomea puhuvia ruotsinsuomalaisia, kävin myös läheisessä adventtikirkossa – kielikylpyjä ottamassa. Eräs työkaverini sattuikin kerran kysymään minulta, että olenko uskovainen. Olin hämmentynyt, enkä osannut vastata mitään. Tiesin, että elämässäni oli kaikenlaista, joka ei kuuluisi uskovaisen elämään, joten en voinut vastata myöntävästi, mutta en uskaltanut kieltääkään, sillä jälleen kerran mieleeni tuli jostakin Raamatun sanat: ”Joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” (Matt. 10:33) Se oli liian iso riski otettavaksi.

Pian tuon minulle esitetyn kysymyksen jälkeen pohdin elämääni, ja päätin, että jos joku seuraavaksi

kysyy asiaa, vastaan ”kyllä”. Mietin, mitä se kohdallani käytännösä tarkoittaa, ja päätin muuttaa elämääni sen mukaiseksi ja luopua asioista, jotka eivät uskovan elämään sovi. Ei niin että tulisin hyväksi ihmiseksi vaan koska halusin tuottaa iloa Jeesukselle, joka oli maksanut minustakin kovan hinnan: oman elämänsä. Toistaiseksi vielä satunnainen, mielihyvähakuinen alkoholin käyttö sai loppua. Miksipä minun enää tarvitsisi humaltua, koska usko Jeesukseen tuo elämään sisällön, jota ei tarvitse paeta päihteisiin. Mielimusiikista luopuminen oli tuskallisinta, sillä se oli kuin huumetta minulle. Itkin ja taistelin Jumalan edessä, että eikö enää koskaan näitä! Koin, miten hellästi hän katsoi minuun ja rakasti, ja entinen elämäntapani aivan kuin liukeni edessäni.

Olen iloinen, että Jumala johdatti minut Ruotsiin, keskelle ei mitään, pois ystäväpiiristäni. Siellä hän saattoi puhua minulle luonnon kautta niin, että aloin ymmärtää. Ja niin rauhanaktivisti sai oppia tuntemaan itse Rauhanruhtinaan, Jeesuksen!

Raamatusta sain vastaukset nuoren mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Opin ymmärtämään, mistä tässä elämässä on kyse. Se, mitä nyt näemme, ei ole koko totuus. Emme ole täällä vain sattuman oikusta, vaan meidät on luotu parempaa varten: paratiisiin – tai taivaaseen, millä nimellä sitä halutaankin kutsua. Paikkaan, jossa ei ole kuolemaa, sairautta eikä kyyneleitä, vaan kaikki on täydellistä, siis täydellistä! Olemme nyt tämän lyhyen elämämme ajan mukana Jumalan ja hänen vihollisensa välisessä suuuressa taistelussa, jonka Jeesus jo voitti ristillä ja joka vain odottaa loppuhuipennustaan, pahan lopullista tuhoamista ja todellinen elämä alkaa. Se elämä, jota varten meidät alun perin luotiinkin. Hän on luvannut tehdä uudeksi kaikki, myös tämän kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta täynnä olevan maailman. Sitä päivää odotan turvallisin mielin!

Olen edelleen hyvinkin puutteellinen ihminen, ja juuri siksi tarvitsenkin anteeksiantoa ja armoa Jeesukselta. Haluan olla Vapahtajani käytettävissä ja tuoda uskoa ja toivoa tähän elämään.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai