Niin kummalliselta kuin tämä kuulostaa, niin Jumala kutsuu ihmisiä uskontielle vaikeuksienkin kautta. Meillekin kävi niin, kun toinen tyttäremme syntyi kehitysvammaisena. Neurologin lausunnossa luki, ettei hän tulisi koskaan kehittymään ikäistensä tavalla. Olin taiteita harrastava, tavallinen kotiäiti. Lausunto sai minut romahtamaan. Tulevaisuus näytti pelottavalta, eivätkä terve vanhempi lapsi tai aviomieskään voineet ratkaisevasti olla lohduksi. Lisäksi painoi syyllisyys, kun en ehtinyt antaa riittävästi aikaa terveelle lapselle tai muille ihmisille.

Kävimme kirkossa ja pidin pyhäkoulua, mutta minkäänlaista kosketusta sydämeeni ei evankeliumi kuitenkaan saanut. Kaikki oli kuin ulkoa opittua. Olin ihan samanlainen kuin muutkin tuntemani naiset; turhamainen, itsekäs ja ihmisiä arvosteleva. Taide antoi kyllä elämyksiä, mutta ei tosi elämää. Ajatukset kiersivät samaa toivotonta kehää.

Jouluaamuna 1975 kuulin taas kerran radiosta meille syntyneestä Vapahtajasta. Tällä kertaa sanoma tavoitti minut täysin! Halusin etsiä samaa sanomaa Raamatusta. Ennen olin vain vähän tutkinut sitä, vaikka meillä kotona oli montakin Raamattua. Mutta nyt jano oli kova. Kun olin lukenut sanasta sanaan Uuden Testamentin, en voinut muuta kuin polvistua ja pyytää saada seurata Jeesusta. Hän saisi viedä minut minne ikinä haluaisi! Se oli rohkea rukous. Tuntui, kuin olisin vapautunut jostakin itsekkyyden pikkusieluisuudesta näkemään muitakin ihmisiä. Minua ihmetytti Jeesuksen kuoleminen meidän puolestamme ja hänen voittonsa sairauksista ja synneistä. Henkilökohtainen suhde Kristukseen oli alkanut, Pyhä Henki oli minutkin, onnettoman, muuttanut ja ottanut opetuslapsekseen. Alkoi uusi toivoa täynnä oleva elämä Raamatun ihanien lupausten kanssa. Vaikka ulkonaiset asiat eivät menneetkään toivomallani tavalla, sain joka päivä kokea sen, ettei ”vierelläkulkija” Jeesus koskaan hylkää. Omaisiani nukkui pois; äiti, lapseni, veli – mutta jälleennäkemisen toivo oli vahvempi kuin muut ajatukset.

Ymmärrän yhä selvemmin, mitkä kolme pääasiaa hallitsevat uskovan ihmisen mieltä. Usko, toivo ja rakkaus valtasivat tilaa masennukselta, toivottomuudelta ja itsekkyydeltä. Myös sen olen saanut sisäistää, että kaikki uskovalle tapahtuvat asiat vaikuttavat lopulta itselle ja muille parhaaksi. Maalausharrastuksessani ”vierelläkulkijani” on myös ollut mukana antaen ihania aiheita. Viimeisimmän maalauksen nimeksi tulikin ”Uusi laulu Kuninkaalle”. Sanalla sanoen: Jumala on rakkaus.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai