”Seppo, noita pulloja alkaa olla joka puolella”, totesi vaimoni minulle. Silloin ymmärsin, että olin palannut samaan, josta olin kerran aiemmin noussut.

Juominen tuli minulle tutuksi jo nuoruudessa. Koulussa minua kiusattiin vaikean luki- ja hahmotushäiriöni vuoksi ja itsetuntoni laski. En uskaltanut lähestyä naisia, mutta sitten löytyi aine, josta sain rohkeutta, tosin vaikutus kesti vain seuraavaan aamuun. Käytin alkoholia hulvattomasti ja hengen lähtökin oli muutaman kerran lähellä.

Rauha löytyy

Sitten tapasin vaimoni, menimme naimisiin, saimme pojan ja kolmen vuoden kuluttua Mervi odotti kaksosia. Sitten veljeni sairastui vain kolmekymppisenä vatsasyöpään. Hänen tilanteensa ahdisti minua ja huusin Jumalalle: ”Jos olet olemassa, auta!”

Samassa taloyhtiössä asui uskova pariskunta, joka suhtautuivat veljeni tilanteeseen myötätuntoisesti. He kutsuivat meidät Mervin kanssa mukaansa Joutjärven kirkon työikäisten joulujuhlaan. Jännitin ja koin itseni todella syntiseksi astuessamme sisään, mutta illan puheenvuorot jäivät mieleen.

Samassa taloyhtiössä asui myös Tuomo, jonka luona kyläilin vuoden lopulla. Uskon asiat kieppuivat mielessäni ja niin polvistuimme olohuoneen lattialle ja rukoilimme, että saisin syntini anteeksi ja Jeesus tulisi sydämeeni.

Rukouksen jälkeen en tuntenut mitään erityistä, vain rauhaa. Tuossa rauhassani ajoin seuraavana päivänä Kotkaan tapaamaan veljeäni, joka makasi sairaalan vuoteella letkuissa. Kerroin Hannulle, että olen ottanut Jeesuksen vastaan ja kysyin haluaisiko hänkin. Veli nyökkäsi. Vähän tämän jälkeen Hannu kuoli. Suru oli raskas.

Pimeään tunneliin

Halusin lisää opetusta ja niin osallistuin Joutjärven kirkossa opetus- ja rukousiltaan. Papin rukoillessa puolestani sain voimakkaan tunnekokemuksen, josta ihmettelin jälkeenpäin, että miksi minä, tällainen untuvikko, sain sellaisen kokea.

Muutaman viikon kuluttua ymmärsin miksi. Vaimoni synnytti pojat, joista toisella oli CP-vamma ja me vanhemmat menimme syviin vesiin. Poikamme vamma oli liikunnallinen, ja lääkäri antoi toivoa, että poika saattaisi vielä kävellä. Mervi jumppasi poikaa joka päivä, mutta edistystä ei tapahtunut. Pojan täyttäessä kolme, vaimoni romahti. Hän uupui henkisesti ja fyysisesti ja joutui jättämään työnsä. Meillä alkoi todella vaikea aika. Silloin ei ovikello juuri soinut. Minä ajattelin, että kun vain jaksan rakastaa tätä vaimoani, niin me selvitään.

Ja niin me selvittiinkin. Pyörätuolilla liikkuva poikamme kävi läpi 14 leikkausta, mutta suoritti sinnikkäästi opinnot kauppaopistoon asti, Mervin toimiessa omaishoitajana.

Paluu lähtöruutuun

Kun sitten elämä alkoi helpottaa, minä aloin viihdyttää itseäni katsomalla myöhäisiltojen elokuvia. Minä, entinen alkoholisti, uskottelin itselleni, että voin ottaa lasillisen viiniä ruoan kanssa. Pian lasi tuplaantui, sitten meni pullo ja pian viini muuttui viinaksi. Uskoni hiipui, eikä seurakuntaan tehnyt mieli mennä.

Olin jälleen siellä, mistä olin lähtenyt, mutta minulla ei ollut voimaa muuttua. Mervin sanat olivat minulle pysäytys, ja ymmärsin, että minun täytyy palata takaisin Jumalan luo. Se oli vaikeaa häpeäni vuoksi.

Selvitin asiat Mervin kanssa ja elämme nyt kahdestaan. Pian jään eläkkeelle. Harrastamme yhdessä liikuntaa ja käymme seurakunnan tilaisuuksissa. En tiedä, olenko jalostunut tielläni, mutta uskon osaavani kulkea toisen rinnalla kappaleen matkaa.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai