Koulussa minua ja sisaruksiani kiusattiin syntyperämme vuoksi. Se oli ikävää. Olen romaaniperheen 6. lapsi ja kuopus. Isäni kuoli hukkumalla, kun olin 13-vuotias. Isän kuolema oli äidille raskas isku. Tapahtuma vaikutti äidissä voimakasta hengellistä etsintää. Lopulta hän löysi Jeesuksen Vapahtajakseen Niilo Ylivainion kokouksessa. Äiti vei meitä lapsiakin ahkerasti seurakunnan kokouksiin, pyhäkouluun ja kotikokouksiin.

Aikuistuttuani vieraannuin hengellisistä asioista. Maailma ja sen houkutukset kiinnostivat enemmän. Perustin perheen ja sain lapsen. Perheeni kuitenkin hajosi ja jäin yksin tyttäreni kanssa. Koin suurta yksinäisyyttä. Sydämessä oli tyhjä ja rauhaton olo. Kärsin pelko- ja tuskatiloista sekä unettomuudesta. Kaikki asiat menettivät merkityksensä. Siskoni ja kaksi veljeäni tulivat uskoon. Tunsin, että Jumala kutsui minuakin. Aloin lukea kristillistä kirjallisuutta ja kuunnella puheita kasetilta. Kävin myös kirkossa. Ahdistus ja tuska kasvoivat niin suuriksi, että lopulta polvistuin kotona sängyn ääreen ja huusin Jumalan puoleen. Pyysin Jeesukselta syntejäni anteeksi. Silloin jotain ihmeellistä tapahtui. Ahdistus, tuska ja pelkotilat olivat poissa. Huojennus oli suuri, kun ymmärsin, että olin saanut mieltäni raskaasti painavat syntini anteeksi. Olo oli hyvä ja kevyt.

Olen ollut tällä uudella tiellä 12 vuotta. Vaikeuksia on tullut vastaan, mutta Jumala on vienyt minut niiden läpi. Rukous ja turvautuminen Jumalaan ovat minulle tärkeitä. Sairastan nivelreumaa ja fibromyalgiaa, jotka ovat tehneet minusta yhä riippuvaisemman Jumalasta. Koen, että sairaudet ovat riisuneet minua turhista asioista ja auttaneet keskittymään tärkeimpään. Koska olen itse kohdannut kärsimyksiä, minulla on sydämessäni halu auttaa ja lohduttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä. Pidän aina taskussani Sana sinulle, jolla on vaikeaa –traktaatteja. Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa ja annan traktaatteja ihmisille, joiden huomaan niitä tarvitsevan. Koen usein, että Jumala kulkee minun edelläni valmistamassa näitä kohtaamisia. Olen kiitollinen Jumalalle nykyisestä perheestäni, elämän ja uskon lahjasta sekä työstäni Aitta- kirpputorilla ja hyvistä työkavereista.

Sinä, joka mietit hengellisiä asioita ja koet, että Jumala kutsuu sinua, älä ohita kutsua. Kun tulet Jeesuksen luo sovitettavaksi, teet elämäsi ja iankaikkisuutesi kannalta tärkeimmän ratkaisun. Tätä päätöstä et tule katumaan. Psalmi 121 kertoo, mistä saamme avun.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai