Helena ja Oskari Niemi elivät vuosia kiireistä mutta hyvää perhe-elämää. Oskarilla oli työ varuskunnassa ammattisotilaana, hän harrasti aktiivisesti urheilua ja toimi myöhemmin nyrkkeilyvalmentajanakin. Helena puolestaan työskenteli parturi-kampaajana. Elämä oli mallillaan, mutta silti jotain puuttui.

Helena: Sydämeni tuntui käsittämättömän tyhjältä, tunsin kaipausta. Äitini oli kuollut syöpään ollessani vain viisivuotias. Menetin niihin aikoihin myös mummun. Elämään tuli sairauden ja kuoleman pelko, kun vielä isäkin sai pelottavia kohtauksia ja kuoli sydämen pettäessä ollessani vasta 15-vuotias. Kasvoin uskovassa perheessä, mutta teini-iässä erkaannuin uskonasioista.

Oskari: Minun lapsuuskodissani hengelliset asiat olivat aika vieraita. Mummu opetti iltarukouksen, jota rukoilin aikuisenakin, mutten miettinyt sitä sen kummemmin. Aloimme molemmat Helenan kanssa miettiä hengellisiä asioita oltuamme joitakin vuosia sitten ystäviemme lapsen ristiäisissä. Romanilauluryhmän esittämät kauniit hengelliset laulut ja uskontodistukset koskettivat. Mielessäni kävi jo, että pitää paeta pihalle, ennen kuin raavas mies pillahtaa kaikkien nähden itkuun.

Helena: Nelisen vuotta sitten rukoilin itselleni uskovia ystäviä ja johdatusta elämääni, vaikka pelkäsin, että uskonasiat voivat viedä meitä erilleen Oskun kanssa. Hyvin pian ystäväni soitti ja pyysi minua hengelliseen tilaisuuteen.  Kun pastori tuli  tervehtimään, aloin itkeä. Kaikki puheet tilaisuudessa olivat kuin suoraan minulle ja tunsin tulleeni kotiin. Lopussa minulta kysyttiin, haluanko antaa elämäni Jeesukselle. Vastasin myöntävästi, ja siitä alkoi täysin uusi elämä. Jumala alkoi hoitaa satutettua sisintäni, ja seurakunnasta tuli minulle se hengellinen koti, jota olin vuosia kaivannut. Aloin rukoilla Oskun puolesta. Saatoin yölläkin herätä rukoilemaan ja myös seurakunnassa muistettiin häntä.

Oskari: Olin iloinen Helenan puolesta, mutta samalla katkera siitä, että hän halusi olla seurakunnassa niin paljon. Huomasin kyllä hänessä tapahtuneen muutoksen. Hän oli iloinen ja rauhallinen ja ylimääräinen suorittaminen jäi pois. Viikonloppujen viinit sekä saunajuomat jäivät hänen osaltaan.

Sain Helenalta Leif Lindemanin cd:n ”Niin paljosta kiitollinen”, jota aloin kuunnella jatkuvasti, usein pihanurmikkoamme leikatessakin. Laulut koskettivat ja piti oikein katsoa ympärille, etteivät naapurit vaan näe itkeskelyäni. Pohdin uskonasioita, mutten tehnyt ratkaisua, koska pelkäsin, mitä kaverit ajattelisivat ja mitä töissä sanottaisiin, jos tulisin uskoon.

Helena: Meillä alkoi olla poikien murrosikään liittyviä ongelmia. Oskulla ja vanhemmalla pojista olivat sukset pahasti ristissä. Eräänä yönä huolestunut kaverin äiti sai minut soittamaan pojallemme. Oskukin heräsi ja tuli puhelimeen. Taustametelin keskeltä kuului poikien humalaista huutelua. Osku hermostui niin, että aikoi lähteä hakemaan poikia. Se kuitenkin jäi, kun hänelle tuli kova päänsärky.

Oskari: Minulla oli jo pidempään ollut vaikeaa toisen poikani kanssa. En oikein tahtonut hyväksyä muutosta pikkupojasta nuoreksi mieheksi ja yritin ottaa hommaa hanskaan uhkailemalla, kiristämällä ja huutamalla. Niin kävi tuonakin yönä puhelimessa. Mutta eihän se mitään hyödyttänyt, ja päänsärkykin vain paheni, vaikka otin lääkettäkin.

Kello oli varmaan neljä yöllä, kun pistin kädet ristiin ja rukoilin. Sanoin itsekseni, että nyt lopetan taisteluni ja luovutan itseni sekä poikamme Herran haltuun. Päänsärky lähti melkein saman tien ja sisimpääni tuli valtava rauha. Helenalle en aikonut puhua mitään. Halusin nähdä ensin itse, mitä tapahtuu.

Kun poika tuli päivällä kotiin, ensimmäistä kertaa en hermostunutkaan hänelle, vaan puhuimme keittiön pöydän ääressä kaikessa rauhassa. Tuosta hetkestä lähtien olen saanut rakentaa parempaa yhteyttä molempiin lapsiini.

Pari viikkoa myöhemmin Helena kysäisi saunan lauteilla, että ”Koskas se Osku meinaa tulla uskoon?” Minä vastasin: ”Mä oon jo!” Helena oli ihmeissään ja kielsi minua leikkimästä näillä asioilla. Kerroin rukouksestani, ja hän uskoi, että olen ihan tosissani. Se alkoi myös näkyä elämässämme.

Helena: Perheen muuttumisen lisäksi olen saanut kokea Jumalan läsnäoloa ja johdatusta myös työssäni. Ennen uskoontuloa olin turhautunut ja mietin jopa ammatin vaihtoa. Herra kuitenkin antoi työhön uuden ilon. Olen voinut kertoa Jeesuksesta ja kuunnella ihmisten murheita. Kun Jumala muuttaa sydämen, seuraa asennemuutos moniin asioihin.

Oskari: Helena osaa kohdata ihmisiä luontevasti. Hän on saanut johdattaa uskoon ALS:ia sairastavan isäni, joka otti Vapahtajan sanoitta vastaan sairauden jo vietyä puhekyvyn. Samoin saimme johdattaa taivastielle 95-vuotiaan mummuni ennen hänen poisnukkumistaan. Vaikka hän oli opettanut minulle iltarukouksen, vasta nyt siitä tuli totta hänelle. Kun kerroin hautajaisissa sukulaisille mummun ratkaisusta, sydämeni iloitsi surusta huolimatta.

Monet ovat ihmetelleet minulle, että mahtaa se olla kovaa taistelua, että pysyn uskossa ja erossa juomisesta. On ollut ilo vastata siihen, että uskossa on hyvä olla ja alkoholia ei ole tehnyt mieli enää kertaakaan. Alkoholin myötä ihmisille tapahtuu monenlaista ikävää, kun itsekontrolli katoaa. Tulee tappeluita, viettelyksiä ja mustasukkaisuutta. Ajauduin aiemmin itsekin monenlaisiin ikäviin tilanteisiin. Kiitän Jumalaa varjeluksesta, mutta ennen kaikkea siitä, että nyt me saamme yhdessä jakaa ilosanomaa Jeesuksesta ja olla matkalla taivaaseen.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja