Hyvän ja turvallisen lapsuuden jälkeen lähdin opiskelemaan. Valmistuin noin 20-vuotiaana kuntohoitajaksi. Sain vakituisen työn ja löysin kivan asunnon. Vapaa-ajalla olin aktiivinen. Ratsastin ja toimin kameraseurassa. Olin myös terve. Kaiken hyvän keskellä aloin kuitenkin pohtia elämäni tarkoitusta. Löytyykö se työstä, rahasta ja kuluttamisesta? Ei, pitää olla jotakin enemmän. Entä hyvistä harrastuksista? Ei, halusin enemmän. Onko elämän tarkoitus perheen perustaminen? Ei sekään. Kaikki tuntui niin tyhjältä. Etsin koko ajan jotakin, mutta en tiennyt mitä. Muutamasta tutusta uskovasta huokuva ilo ja rauha puhuttelivat minua. Rauhattomuus sisälläni kuitenkin vain kasvoi.

Aloin lukea Raamattua. En ymmärtänyt siitä mitään. Mietin, miten joku voi saada tästä kirjasta mitään selvää. Jatkoin lukemista. Muutaman kuukauden kuluttua eräänä iltana luettu kosketti minua. Sana alkoi kuin elää. Puhutaanko tässä minusta?

Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria… Minä etsin eksyneet ja tuon takaisin laumasta harhautuneen…” (Hes. 34:6,16) Olenko minä eksynyt? Etsiikö Jumala minua?

Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.” (Joh.14:27) Onko Jeesus kiinnostunut minusta?

Rukoilin: ”Tule Jeesus elämääni. Olen sotkenut elämäni, enkä löydä selvyyttä. Olen eksynyt ja yksin. Rippileirillä jo kutsuit minua, mutta pyysin jättämään minut rauhaan. Voitko kutsua nyt uudestaan?”

Tämä rukous muutti elämäni. Sain sisimpääni ilon ja rauhan, vaikka elämäni ulkoiset asiat eivät muuttuneetkaan. Tunsin syntisyyteni. Itkin, mutta samalla iloitsin siitä, että Jeesus antoi kaikki syntini anteeksi. Koin keveyttä. Raamatunkin lukeminen alkoi selkeytyä. Ymmärsin Raamatun puhuvan elämästä tässä ja nyt. Raamatusta löysin tulevaisuuden ja toivon. Liityin seurakuntaan ja sain uusia ystäviä.

Tuosta ajasta on kulunut nyt 32 vuotta. Vuosien aikana avioiduin ja sain kaksi poikaa. Valmistuin toiseen ammattiin, lähihoitajaksi. Kymmenen vuotta sitten kävin läpi avioliittokriisin, joka johti lopulta avioeroon. Tällöin jouduin punnitsemaan elämääni uudelleen. Koin avuttomuutta ja hylätyksi tulemista. Olin yksin ja itkin usein. Surin myös lasteni puolesta, sillä he olivat menettäneet perheen. Yksinhuoltajana minulla oli huoli selviämisestä ja jaksamisesta.

Kaiken keskellä seurakunta, vanhempani ja ystävät toivat pysyvyyttä. Myös monet hengelliset laulut auttoivat. Raamatun äärellä sain lohtua. Vähitellen aloin eheytyä. Uskalsin kohdata itseni rehellisesti, sekä hyvät että huonot puoleni. Minulla ei ollut mitään menetettävää. Tartuin lujemmin Jeesukseen. Ymmärsin, että Häneen voin luottaa. En ole yksin. Jeesus voi kipuni ja tuskani läpi rakastaa ja auttaa.

Neljä vuotta sitten myin talomme ja irtisanouduin vakituisesta työstä. Muutin Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen. Sain aloittaa kuin uuden elämän. Viihdyn uudessa, vakituisessa työssäni ja käyn seurakunnan tilaisuuksissa. Kaksi vuotta sitten tutustuin kivaan mieheen ja menimme naimisiin.

Elämässäni on nyt enemmän värejä. Musta värikin on saanut sävyjä. Silti suurimman ilon ja rauhan saan Jeesuksen lähellä ja Raamatun äärellä. Siinä on edelleen pohja, joka kestää.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai