Olen auttanut toisia ihmisiä aina. Vaativa työ musiikki- ja psykoterapeuttina oli innostavaa. Siitä huolimatta jatkuva omavoimainen ponnistelu kulutti vähitellen voimavarani. Töitä oli ihan liikaa, enkä osannut kieltäytyä uusista töistä. Halusin auttaa kaikkia. Epäkiitolliset työajat rasittivat omaa perhettäni. Avioliitoni säröili ja lapset oireilivat. Minulla oli jatkuva riittämättömyyden tunne. Koin, ettei kukaan voi jakaa taakkaani.

Paha olo alkoi muuttua krooniseksi jännitystilaksi kehossa, ja lisääntyvä psyykkinen paniikki aiheutti psykosomaattisia ahdistusoireita. Hain ammattiapua, mutta tuntui, että se oli vain laastari ison haavan päällä. Lopulta sairastuin niin vakavasti, että jouduin jättämään työni. Alkoi syöksykierre. Olin psykiatrisessa hoidossa sairaalassa ja useissa leikkauksissa. Olin henkisesti ja hengellisesti täysin tyhjä ja elin jatkuvan kivun kanssa – muutuin auttajasta autettavaksi. Muutin yksin asumaan perheen koettua mukanani taloudellisen romahduksen.

Hengellinen elämä oli minulle vierasta. Ystäväni oli kuitenkin rukoillut puolestani ja tutustuin hänen siskoonsa ihan sattumalta. Tarjouduin auttamaan remontin tekemisessä ystäväni siskon kodissa. Työn edetessä uusi ystäväni puhui avoimesti Taivaan Isästä ja hänen erityisestä rakkaudestaan, jonka saa kokea, jos vain avaa oven sydämeensä ja pyytää. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin olla avoimena uskolle ja kyselin ystävältäni uteliaasti uskoon, Raamattuun ja rukoukseen liittyviä kysymyksiä.

Tunsin vahvasti, että Jumala kutsui minua. Opettelin usean kuukauden ajan avaamaan sydäntäni rauhassa ja keskustelemaan Jumalan kanssa. Aloin tuntea levottomassa sydämessäni rauhan, armon ja levon tunteita. Sitten näin tosi pelottavan unen, jossa olin pahan voimien täyttämässä huoneessa ihan yksin, pienenä, peloissani ja kauhuissani. Kuulin huoneessa äkkiä vahvan ja lempeän äänen, joka sanoi: ”Nyt voit avata sydämesi.” Huoneeseen tuli suuri valo ja tunnelma muuttui turvalliseksi. Heräsin ihan hiessä, mutta uudistuneena.

Minut oli kutsuttu tulevan seurakuntani naisteniltaan. Lähdin sinne vielä mielessäni epäusko ja ihmettely. Keskellä kaupunkia, suojatien edessä, sanoin Jeesukselle: ”Nyt olen tässä ja haluan vastaanottaa sinut elämääni.” Tunsin kuinka suuret, lämpimät kädet ottivat minut suojaansa ja syliin. Se oli erityisen vahva kokemus hengellisesti ja myös fyysisesti. Siinä sylissä olen saanut kulkea kohta vuoden.

Nyt elän levossa ja olen oppinut vastaanottamaan sydämeeni rauhan, jonka vain Jeesus voi tuoda. Voin kantaa toisten taakkoja ja jakaa vaikeuksia, mutta teen sen ilolla ja Jeesuksen kanssa. Seurakunnassa koen rakkautta, tukea ja hyväksyntää. Tiedän, että ihmiset rukoilevat puolestani ja hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Olen myös oppinut rukoilemaan toisten puolesta.

Musiikki on palannut elämääni. Ilo siitä on mittaamaton. Voin palvella omilla lahjoillani seurakunnassani. Minulle niin tutut pelko, epävarmuus ja ahdistus tulevasta ovat väistyneet. Elän taloudellisesti vaatimattomissa olosuhteissa, mutta selviydyn nyt paremmin kuin ikinä aikaisemmin. Sairaudelleni on löytynyt nimi, ja olen saanut erityistä apua kipuihin. Pelastuin, kun avasin sydämeni ja otin Jeesuksen vastaan. Koen, että olen vielä pieni tyttö hengellisen elämän ensiaskelissa, mutta kuljen vapaana ja Isän käsi kädessäni. En ole enää koskaan yksin.

Lue ja katso lisää stooreja

Soita 0800 135 135 tai
Ota yhteyttä ja tilaa kirja