Katso kuvagalleria tästä linkistä.

Muutostarinat kiinnostivat Pohjois-Karjalassa ja Lohjalla

Vuoden 2016 syys-lokakuussa järjestetty Mahdollisuus Muutokseen -mediamissio Pohjois-Karjalassa ja Lohjalla tavoitti laajalti alueiden asukkaita. Erityisesti laulajaevankelista Jipun ja elinkautisvanki Lauri ”Late” Johanssonin muutostarinat kiinnostivat.

Paikallislehdet ja ulkomainokset kaiuttivat Pohjois-Karjalassa ja Lohjalla kuukauden ajan sanomaa positiivisen elämänmuutoksen mahdollisuudesta. Pohjois-Karjalan alueella missiomainoksia näkyi myös Nelosella.
Mission muutostarinat olivat esillä nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa sekä kotitalouksiin jaettavissa missiokirjoissa. Pohjois-Karjalaan jaettiin kirja yli 80 000:en ja Lohjalla 21 000:en kotitalouteen. Lisäksi missiokirjoja pystyi tilaamaan itselleen. Pohjois-Karjalan mission kampanjasihteeri Tuula Toivanen kertoo, että missiokirjoja tilattiin eniten netin välityksellä.

Muutostarinat ovat toimiva konsepti
Muutostarinat ovat herättäneet laajalti kiinnostusta. Laulajaevankelista Jipun tarina pääsi iltapäivälehteenkin. Se on ollut luettu myös AlfaTV:llä ja internetissä. Niinikään elinkautisvanki Late Johanssonin muutostarina on kiinnostanut.
– AlfaTV:n antenniverkossa, joka kattaa noin puolet Suomen TV-katsojista, näillä tarinoilla on ollut parhaimmillaan 145 000 katsojaa. Luku on suuri kun ottaa huomioon, että kaapelikanavilla on yli 50 prosenttia katsojia lisää – unohtamatta internetiä. Puhutaan siis sadoista tuhansista ihmisistä, IRR-TV:n kotimaan missioista vastaava Ari Talja vertaa.
Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra ja Pohjois-Karjalan mission pastorikomitean puheenjohtaja Tapani Nuutinen pitää muutostarinoita hyvänä konseptina, koska ihmiset pystyvät samaistumaan niihin.
– Uskon tarinoiden voimaan. Raamattuhan on itse asiassa iso kertomus. Jeesus käytti paljon vertauksia, jotka puhuttelivat ja koskettivat ihmisiä, ja sitä kautta sanoma meni hyvin vahvasti eteenpäin. Tässä käytetään Jeesuksen menetelmää.

Ihmiset kaipaavat turvaa elämään
Missiokuukauden aikana seurakuntalaiset jalkautuivat kaduille ja pitivät erilaisia tapahtumia niin toreilla kuin seurakunnissa. Lisäksi ihmisiä tavoitettiin missiokahviloiden kautta. Kahviloissa kiinnostuneet saivat kahvinjuonnin lomassa kuunnella muutostarinoita sekä keskustella mieltään askarruttavista kysymyksistä. Lohjalla missiokahvilaan jopa jonotettiin. Joensuussa jotkut tekivät kahvilassa uskonratkaisun.
Pohjois-Karjalassa on oltu tavallista vastaanottavaisempia missiosanoman suhteen. Ari Talja uskoo tämän johtuvan sekä Venäjän läheisyydestä että alueen ongelmista, kuten työttömyydestä ja huumeidenkäytöstä.
– Ihmiset etsivät toivoa ja turvaa jostakin suuremmasta kuin mitä tämä maailma voi tarjota.
Seurakunnat jatkavat Pohjois-Karjalassa ja Lohjalla yhteydenpitoa kiinnostuneisiin. Monissa seurakunnissa järjestetään myös Alfa-kursseja uskossaan alussa oleville. Mission päätösjuhla pidetään lokakuun loppupuolella.

Suunnitelmissa ainakin kolme missiota
Suomeen on tulossa lisää missioita. Vuonna 2017 vietetään reformaation 500-vuotisjuhlaa, joten silloin Suomessa ei pidetä missioita. Vuodelle 2018 on suunnitteilla Mahdollisuus Muutokseen -missiot Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle sekä Pohjanmaalle. Lisäksi suunnitelmissa on myös missio Lappiin vuodelle 2018. Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Etelä-Karjalassa on myös kiinnostusta missiolle.

Lisätietoa kampanjasta
Essi Viljanen
IRR-TV
missiokoordinaattori
040 646 3996
essi@irrtv.fi